Kuukausi: tammikuu 2024

Tamperelainen sukupolvenvaihdos

OLEN OLLUT onnekas. Olen päässyt lähes 70 vuoden ikään asti ilman suurempia turmia tai ruumiin vaivoja. Mielikin on omasta mielestäni pysynyt kohtuullisen kirkkaana. Ehkä Karjalan evakoilta perityn iloisen mielenlaadun tuloksena?

Yksi ikiaikainen vaiva, varsinainen akilleen kantapää, on kuitenkin ollut. Polvet. Osaltaan sekin perittyä. Kun meidän suvussa puhutaan sukupolvista, sillä on ihan selkeä konkreettinen merkitys.

Kypsemmällä iällä sain useamman kertaa loistavan avun polvikierukoiden tähystyksistä, kunnes tieteellisesti todistettiin, ettei niistä ole mitään apua. Onneksi polveni eivät kuunnelleet, vaan tähystysten siivittämänä pystyin vielä pitkään juoksentelemaan maratoninkin mittaisia matkoja.

Huikean urheilu-urani suurin ylpeydenaihe taitaa olla, että kuusikymppisenä vielä juoksin maratonin puolikkaan alle sadan minuutin. Tiedän, tosi moni on juossut paljon kovempaa.

Sitten juoksut piti jättää. Viime kesään asti pystyin kiertämään golfkenttiä. Naureskelin, että mikäs tässä, kun alla on pehmeä ruoho, tukena golfkärry kuin rollaattori ja ajatukset polven sijasta jossain sadan metrin päässä. Mikäs tässä on kävellessä. Sitten piti siitäkin luopua ja nöyrtyä nuorten miesten tavoin kiertämään kenttiä auton kyydissä.

Pystyin vielä kipulääkkeiden tuella kävelemään, mutta kävelylle en enää lähtenyt. Liikkuminen typistyi.

TEKONIVELLEIKKAUKSET ovat hieno kirurgian edistysaskel. Suomessa ne aloitettiin 70-luvulla, ensin lonkat, sitten polvet. Sen jälkeen tuhannet ja taas tuhannet ihmiset ovat saaneet uuden alun elämälleen, kun kivut ovat poistuneet ja liikkumisen taidot elpyneet. Palautuneen liikunnan tuomat välilliset terveysvaikutukset ovat valtavat.

Nivelet kuluvat hiljalleen. Vaivojen lisääntyessä ihmiset sinnittelevät ikään kuin loivassa alamäessä. Niiden takia ei kiidätetä ambulanssilla kiireiseen tekonivelleikkaukseen. Nivelrikkoon ei kuole. Se vain syö elämisen laatua aste asteelta.

Kun leikkaukset ovat kehittyneet ja tieto hyvistä tuloksista on levinnyt, kysyntä on kasvanut nopeammin kuin tarjonta. Sotesotkut ovat vain pahentaneet tilannetta. Oikeastaan ainoa keino tähän epäsuhtaan on ollut yhä pitempi jono. Siellä Suomen lonkka- ja polvivaivaiset nyt odottavat pääsyä leikkauspöydälle.

TAMPEREEN tekonivelsairaala Coxa on erittäin korkeassa maineessa kautta maan. Itselläni on toiveissa päästä sinne tamperelaiseen sukupolvenvaihdokseen vielä tänä keväänä. Aina, kun Coxa tulee puheeksi, joku tietää kertoa tyytyväisestä siskostaan tai isästään, joka jätti vaivat Tampereelle ja aloitti uuden elämän. Tai sitten kysellään, miten ihmeessä sinne Coxaan oikein pääsisi.

Tamperelaisten on syytä olla todella ylpeitä hienosta nivelsairaalastaan.

Antti Marttinen

Julkaistu Aamulehdessä 28.1.2024

Arvojemme mukainen pärstäkerroin

ARVOT JA TAVAT ovat vähän kuin musiikkimaku. Nuorena opittu kestää koko elämän. Matkan varrella tulee uusia kerrostumia, mutta juuret säilyvät.

Arvot ovat tärkeät. Mutta mitä ovat sellaiset yhteiset arvot, joiden alle tänä päivänä kokoonnumme? Onko niitä? Kesät talvet kouluun hiihtäneiden boomereiden arvot vai aakkosten loppupään y- ja z-sukupolvien mieltymykset? Hankala kysymys.

On vaikea kuvitella, että tärkeitä ratkaisuja tehtäisiin 50 vuoden takaisten ajatusmallien pohjalta. Yhtä väärältä tuntuisi tuomita muinaisia tekemisiä tämän päivän arvomittareiden pohjalta, suhteuttamatta niitä sen aikakauden tapoihin ja tilanteeseen. Näinkin silti tapahtuu.

MAAN HALLITUS ja ay-liike vääntävät ankarasti kättä muun muassa siitä, pitääkö työntekijän irtisanomiselle olla nykylain mukaisesti sekä asiallinen että painava syy vai riittäisikö pelkkä asiallinen? Sivusta katsoen on vaikea sanoa, onko noilla sitten niin ratkaisevaa eroa.

Varsinkin, kun samaan aikaan juuri arvojen mukaisuudesta on tullut uusi potkujen pikakaista. Kun esimerkiksi vuosien mittaan on kehittynyt käytäntö suhtautumisessa juopotteluun varoituksineen ja hoitoonohjauksineen, arvojen vastaisesti toikkaroinut saa nyt kertalaakista lentää kuin leppäkeihäs, jos tällainen vanhanaikainen sanonta sallitaan.

Mitä ne ovat ne yritysten arvot, joihin nyt vedotaan? Googlaamalla eri firmojen sivuja löytyy yleviä julistuksia, jotka pölyttyvät jossain strategioiden ja visioiden seassa. Siellä on rohkeutta ja yhteistyötä ja luovuutta ja ties mitä.

OIKEASTI ARJESSA yrityksen arvot keksitään yleensä silloin, kun somemyrsky jo nousee ja kansantuomioistuin alkaa langettaa siellä tuomioitaan. Silloin toimitusjohtaja pelästyneen brändiosaston ohjeistamana lausuu, että tämä ei ihan tosi ole arvojemme mukaista, meillä on nollatoleranssi. Sama käytäntö leviää yhä pienempiin yhteisöihin.

Arvoihin vetoaminen haiskahtaa joskus vanhanaikaiselta pärstäkertoimen käytöltä. Jos et ole pomon tai valmentajan suosikki, liipasin on paljon herkemmässä. Päätöksen tekijälle kyseessä voi olla pikainen hätäratkaisu, mutta kohteelle sen vaikutukset voivat kestää koko elämän.

Arvot ovat tärkeä elämän selkäranka. On pahoja juttuja, joissa arvoista muistuttaminen on paikallaan. Mutta mitä köykäisemmin perustein arvoilla ratsastetaan, sitä helpommin koko arvo-sana kokee inflaation ja menettää arvonsa.

Pahimmillaan löysä arvopuhe kääntyy armottomuuden kostonkierteeksi. ”Kun sejase sai niin vähästä elinkautisen arvotuomion, miksi nyt tämä toinen pääsee pelkällä varoituksella.”

Kaikki me tarvitsemme arvomme, joihin nojata. Mutta useimmat meistä ansaitsevat myös armonsa. Se välillä unohtuu.

Antti Marttinen

Julkaistu Aamulehdessä 17.12.2023