Kuukausi: joulukuu 2021

Järjestöjen veikkausrahoitus: verovähennyksistä kolmas tukijalka?

Suuri kansallinen veikkausrahakriisi riideltiin syksyllä vuodeksi maton alle, mutta itse ongelma säilyi ratkaisematta. Eli mistä ja miten hoidetaan jatkossa kulttuuri-, nuoriso-, liikunta- ja sosiaalialan järjestöjen rahoitus, joka tähän asti on lypsetty Veikkauksen voittovaroista?

Suosituimmat ehdotukset ovat olleet sen suuntaisia, että rahat kaivettaisiin jatkossa suoraan valtion budjetista ja vastaavasti Veikkaus tulouttaisi mahdolliset voittonsa järjestöjen sijasta valtiolle. Tämän varjopuolena on nähty, että järjestöt tulevat silloin entistä vahvemmin riippuvaisiksi poliittisista tuulahduksista. Lisäksi pitäisi kuroa umpeen aukko, jonka hupeneva veikkausraha jättäisi budjetista katettavaksi.

Periaatteellisella tasolla on pidetty ylipäätään ristiriitaisena sitä, että valtio olisi suoraan vapaan kansalaistoiminnan keskeinen rahoittaja. Tätä kiusallista piirrettähän on tavallaan kierretty sillä, että rahat ovat olleet tulevinaan valtionyhtiö Veikkaukselta ja aikaisemmin myös RAY:lta.

Tämä pohdinta on ihan aiheellista. Sinänsä hyvä perustelu julkiselle rahoitukselle on ollut se, että järjestöt hoitavat monia sellaisia yleishyödyllisiä tehtäviä, jotka muuten tulisivat julkisen sektorin hoidettaviksi. Järjestöt monelta kohdin paikkaavat julkisten palvelujen aukkoja ja katvealueita ja tekevät sen usein paljon joustavammin, osuvammin ja tehokkaammin kuin julkinen palvelu pystyisi.

Mutta yleishyödyllisyydestä huolimatta kyse on silti vapaasta kansalaistoiminnasta, ja sellaisena sitä on hyvä käsitellä.

Kansalaisjärjestöjen riippumattomuus

Muun muassa sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen (vas) on pitänyt tätä näkökulmaa esillä ja osuu oikeaan korostaessaan, että kansalaistoiminta ja kansalaisjärjestöt ovat kansanvallan kivijalka. Ilman aktiivista ja itsenäistä kansalaisyhteiskuntaa ei ole toimivaa demokratiaa:

”Mikäli järjestöjen rahoitus päätetään siirtää suoraan valtion budjettiin, on tärkeää varmistaa kansalaisjärjestökentän itsenäisyys. Järjestöjen rahoitus ei voi seilata ennakoimattomasti poliittisten suhdanteiden mukaan. Järjestöjen on uskallettava arvostella valtaapitäviä pelkäämättä budjettileikkauksia. Tarvitaan siis palomuureja, jotka varmistavat järjestöjen autonomian ja rahoitustason ennustettavuuden.”

Hyvin sanottu. Tosin Sarkkinenkin tuntuu mukautuneen ajatukseen, että nämä vapaat kansalaisjärjestöt toimisivat jatkossa lähes yksinomaan valtionavustusten varassa.

Lahjoituksista verovähennys?

Jos puhtaasti valtionapuun perustuvassa järjestötoiminnassa on omat riskinsä ja pulmansa, myös omaehtoisessa varainhankinnassa on ongelmansa, jos siitä tulee keskeinen osa järjestön toimintamuotoja. Se voi sitoa paljon voimavaroja, jotka olisi hyvä suunnata järjestön varsinaisen toiminnan edistämiseen.

Voisiko tätä puolta helpottaa?

Miten olisi, jos suorien valtionapujen rinnalla osa järjestöjen rahoituksesta tulisi sitä kautta, että kansalainen voisi saada järjestöille tehdyistä lahjoituksista pienen, tarkasti rajatun verovähennyksen? Kokemukseni perusteella verovähennys on kannustin, jolla voi olla hämmästyttävän iso vipuvaikutus ihmisten toimintaan.

Siis esimerkiksi näin (esitetyt luvut ovat puhtaasti esimerkinomaisia):

– vähennyskelpoisten järjestöjen kriteerit olisivat samat kuin valtionavuissakin,

– lahjoittaja voisi saada lahjoittamastaan summasta esim. 20 prosentin vähennyksen verosta, yläraja vaikka 1000 euroa. Siis esimerkiksi jos lahjoitat 100 euroa, saat 20 euron vähennyksen, 1000 eurosta 200 euron vähennyksen.

– toisin päin ilmaistuna tämä tarkoittaa siis, että kun lahjoitat 100 euroa, maksat lopulta itse 80 euroa ja valtio vähentyneinä verotuloina 20 euroa.

Jos esimerkiksi 10 000 ihmistä lahjoittaisi täydet 5000 euroa, 10 000 lahjoittaisi 1000 euroa ja vielä 100 000 lahjoittaisi 100 euroa, koossa olisi 70 miljoonaa euroa, josta vain viidennes olisi verorahaa ja kaikki loput yksityisten ihmisten lompakoista.

Tämä vain esimerkkinä. Prosentteja ja summia voi pyöritellä suuntaan ja toiseen. Suuremmaksi tai pienemmäksi. Aikaisemmin tämä olisi hankaloittanut verotusta, mutta digitalisoituminen on tarjonnut keinot ratkaista tämä jokseenkin automaattisesti.

Avoimuutta ja läpinäkyvyyttä

Mitä hyötyä tästä olisi?

Järjestöjen itsenäisyys suhteessa suoraa valtionapua jakavaan valtiovaltaan kasvaisi. Ehkä myös tarvittaessa rohkeus olla kriittisiä rahanjakajaa kohtaan. Tämä toisi myös jossain määrin lisää taloudellista väljyyttä järjestöille, vaikka valtiovalta niistäisikin osan näin tulevasta rahoituksesta tinkimällä suorasta tuesta.

Erittäin merkittävää olisi tämän tuoma kasvava kiinnostus järjestöjä kohtaan. Lahjoittajat seuraisivat suurella kiinnostuksella tukemiaan järjestöjä, ja todennäköisesti entistä useampi myös osallistuisi niiden toimintaan. Media seuraisi ja valvoisi järjestöjä aivan uudella mielenkiinnolla. Avoimuus ja läpinäkyvyys lisääntyisi, kun järjestöjen pitäisi avata toimintaansa yleisölle, jotta pääsisivät osille lahjoituksista.

On selvää, että kaikki järjestöt eivät pärjäisi yhtä hyvin kilpailussa lahjoittajien suosiosta. Tämä voitaisiin hyvin huomioida siinä, miten suoraa julkista tukea ohjataan.   

***

Tällä mallilla avustettavien järjestöjen talous nojaisi tulevaisuudessa kolmeen tukijalkaan: suoraan julkiseen tukeen, vähennyskelpoisiin lahjoituksiin ja omaan varainhankintaan. Järjestelmä olisi tasapainoinen, avoin ja läpinäkyvä ja turvaisi järjestöjen itsenäisyyden. Kannattaisi harkita!

Antti Marttinen

Soten alkupulmat ja yksityisten kulta-aika?

Kun eduskunta kesäkuussa äänesti soteuudistuksesta, huokaistiin siellä täällä, että sote saatiin vihdoin maaliin. Näinhän ei tietenkään käynyt, vaan soteratkaisu sai vasta alkupisteensä, ja nyt vasta mietitään, mitä tapahtuu käytännössä.

Esitän kolme omaa veikkaustani ilmiöistä, jotka tulemme lähivuosina näkemään. Aika näyttää, moniko arvauksista osuu kohdalleen.

1. Alkuvaikeuksien kautta…

Pääministeri Sanna Marinin hallitus ajoi oman näkemyksensä mukaista sotemallia kovalla kiireellä kuin käärmettä pyssyyn. Kiire oli ymmärrettävä. Rakenteet piti saada naulattua ennen vuoden 2023 eduskuntavaaleja niin tiukasti, ettei seuraava hallitus pystyisi enää muuttamaan niitä.

Tätä taktiikkaa Rinteen-Marinin hallitukset ovat toteuttaneet koko ajan keskittymällä muutoksiin, joista on vaikeinta peruuttaa enää takaisin. Tämän se oppi huomattavasti huonommin onnistuneelta Juha Sipilän hallitukselta, jonka tekemiä linjauksia rusikoitiin riemulla nurin jo heti uuden hallituksen alkumetreillä.

Soten osalta kiire valitettavasti pahentaa entisestään siirtymävaiheen ongelmia. Näin valtava muutos olisi käytännön toteutukseltaan muutenkin erittäin vaikea. Mutta kun muutos tulee nyt tulenpalavalla kiireellä, vaikeudet kasvavat potenssiin.

Pääkaupunkiseudulla on toteutettu rajatulla alueella pelkkä tietojärjestelmän uudistus, Apotti, ja sekin varovaisesti asteittain. Sopeutumisvaikeudet ovat silti isoja ja kritiikki kovaa. Siihen voi suhteuttaa, kun nyt luvassa on koko maan sosiaali- ja terveydenhoidon täysi mullistus, kovalla kiireelle ja yhdellä rysäyksellä.

Iso muutos ei todellakaan pelitä käden käänteessä. Huolestuttavampaa kuitenkin on, millaisia valuvikoja ja pysyviä rakenneongelmia tullaan lakaisemaan piiloon ja kuittaamaan pelkkinä alkuvaikeuksina. Uskotellaan, että kyllä se tästä ihan kohta paranee, kunhan vaan… ja sitten perään selitysten vyöry.

Alan ammattilaiset, lääkärit ja hoitajat, tulevat joka tapauksessa kaikissa oloissa tekemään parhaansa, että toiminta rullaisi mahdollisimman hyvin ja laadukkaasti. Sen ansiosta tulemme saamaan sieltä täältä hyvinvointi/mukavuusalueilta hyviä esimerkkejä onnistumisistakin. Ja sinne, missä ei onnistuta, on sotemalliin jo leivottu valmis ratkaisu: lähetetään lisää rahaa. Jos ei suju vieläkään, lähetetään taas lisää.

3. Entä sitten yksityiset?

Eräs kiinnostavimmista ilmiöistä lopun ajan sotekeskustelussa oli yksityisten toimijoiden lähes täydellinen hiljaisuus. Aikaisemmin varsin vahvasti esiintyneet hoiva-alan yritykset ja niiden edunvalvojat olivat soten loppusuoralla lähes näkymättömissä.

Todennäköisesti tämä kertoo siitä, että isot terveys- ja hoiva-alan toimijat arvioivat lopulta hyötyvänsä juuri sellaisesta sotesta, jonka hallitus nyt ajoi ratkaisuun saakka. Ne ovat havainneet, että korkea palomuuri julkisten ja yksityisten palvelujen välillä takaa niille paremmat tuotot kuin sellainen julkisen ja yksityisen tiivis yhteistyö, jota vielä edellinen hallitus ajoi.

Syntymässä on kahden kerroksen malli, jossa toisella puolella on työterveys ja vauraampien kansalaisten yksityiset terveys- ja hyvinvointipalvelut, toisella puolen julkiset palvelut sen tasoisina millaisiksi ne sotessa muodostuvat. Mallissa yksityisten palvelujen kuluttajat maksavat sekä omat palvelunsa että veroina myös hyvän osan niistä julkisista palveluista, joita eivät käytä. Julkinen erikoissairaanhoito on oma lukunsa, sen asiakaskuntaan kuulunevat jatkossakin lähes kaikki siitä riippumatta, ostavatko peruspalvelunsa yksityiseltä. Ja syrjäisemmillä seuduilla valintatilannetta ei välttämättä muodostu lainkaan.

Syntyykö siis terveysalalle vahvasti vakuutuspohjainen yksityinen ratkaisu? Voi olla, että ei sittenkään. Ajatellaan vaikkapa sankkaa eläkeläisten joukkoa, joka olisi kiinnostunut yksityisten palvelujen käytöstä. Heillä on elinvuosinaan ehtinyt olla jo kaikenlaista vanhaa kremppaa, joka vakuutusmallissa rajataan yleensä korvausten ulkopuolelle. Vakuutuskelpoisten vaivojen suppilo voi jäädä yllättävänkin kapeaksi.

Veikkaan, että sen sijaan terveysjätit, Terveystalot, Mehiläiset, Aavat ja Pihlajalinnat pyrkivät kehittämään palvelujaan kanta-asiakkuuden suuntaan, jossa ne parhaansa mukaan sitovat ihmisiä omien palvelujensa käyttäjiksi. Tarjolle voi tulla entistä kiinnostavampia vuosisopimuksia, jotka sisältävät tietyn paketin säännöllisiä tutkimuksia, digi- ja etäpalveluita sekä pieneen lisähintaan erikoislääkäriajan vaikka tunnin kuluttua.

Jos hinta on kohtuullinen, tämä voi hyvinkin houkuttaa esimerkiksi tuota kapean vakuutusturvan varaan jäävää eläkeläistä, joka haluaa pitää hyvää huolta terveydestään eikä vain yrittää päästä hoitoon jonkun erityisen sairauden yllättäessä.

Tuollaisten palvelujen käyttäjät voisivat tarjota yritykselle hyvän asiakassegmentin, joka tarjoaa vakaata tulovirtaa työterveyspalvelujen rinnalle. Tämän lisäksi tietysti yritykset myyvät jossain muodossa palvelujaan myös julkiselle puolelle kuten ennenkin.

Tässäkin suhteessa tilanne voi muuttua niiden kannalta lopulta selvästi edullisemmaksi. Verissäpäin säästöjä metsästävien kuntien sijasta niiltä jatkossa ostavat palveluja hyvinvointialueet, joiden säästöpaineet ovat paljon kevyemmät kuin köyhien kuntien, kun valtion ( =siis veronmaksajien) piikki on perustuslailla turvatusti aina auki. Ja mitä korkeampi on palomuuri julkisen ja yksityisen välissä, sitä suuremmassa hädässä yksityisen apuun turvaudutaan ja sitä helpompi on hinnoitella apu vähän reippaammin.

Oma vaikutuksensa luonnollisesti on sillä, miten eri alueilla suhtaudutaan palvelusetelien käyttöön.

3. Ja kunnille elinvoimaa 

Kuntien tulevasta roolista soten jälkeisessä maailmassa asiantuntijatkin esittävät hyvin erisuuntaisia arvioita. Joidenkin mielestä kuntapäättäjistä tulee käytännössä pelkkiä koulutuksen järjestäjiä, kunnes nekin hommat aikanaan siirretään hyvinvointialueille ja kunnanvaltuustoista tulee vaakunaansa kiillottavia harrastuspiirejä. Optimistisemmat taas näkevät soteratkaisun kuntien uudelleen terhentymisen paikkana ja uusien innovaatioiden lähtökohtana.

Muodikas taikasana kunnissa on nyt elinvoima, jota kunnat kilvan lähtevät etsimään ja edistämään. Todennäköisesti siellä täällä kuntien toimintaan saadaankin uusia myönteisiä piirteitä, kun tarve ja tahto oman kunnan kehittämiseen tuovat mukanaan uusia hienoja ratkaisuja, eikä aika kulu enää soteasioiden hoidossa.

Ehkä olen kyyninen arvioidessani, että varsinkin lähivuosien siirtymävaihe saattaa kuitenkin muodostua konsulttien kulta-ajaksi, jossa vekkulit innovaattorit vetävät kokemattomia elinvoimailusta intoutuneita kuntapäättäjiä höplästä korkealentoisilla bisnesideoillaan. Toivottavasti ainakaan tämä veikkaukseni ei toteudu.

Antti Marttinen

Julkaistu Verkkouutisissa heinäkuussa 2021