Haluaisitko setämieshallituksen?

Kuvitellaanpa sellainen onnettomuus, että seuraavien eduskuntavaalien jälkeen maahan muodostettaisiin hallitus, jossa kaikki keskeiset ministerit olisivat ikäisiäni ukkeleita tai, jos mahdollista, vieläkin vanhempia. Eikä tässä vielä kaikki. Tuo porukka vielä ylpeilisi koostumuksellaan ja brändäisi itsensä vaikkapa vanhojen viisaiden miesten hallitukseksi.

”Tässä maassa on jo kyllin kauan koettu nuorten naisten ylivaltaa. Nyt on kokemus ja viisaus vallalla ja siitä seuraa kansalaisille pelkkää hyvää”, julistaisi ET-lehden kanteen puleerattu pääministeri Pertti Jokunen.

Miten tähän hallitukseen suhtauduttaisiin? Pääosin varmasti kuten kaikkiin edeltäjiinsä. Se saisi asiallista ja ansaittua kiitosta ja kritiikkiä hallitusohjelmansa perusteella ja sitten aikaa myöten tekojensa ja tekemättömyyksiensä vuoksi. Oppositio tietysti ampuisi kaikkea mikä liikkuu ja vastustaisi joka liikahdusta.

Mutta vahva veikkaukseni on, että sen niskoille kasaantuisi myös kaikenlaista ikään ja sukupuoleen kohdistuvaa kuraa ja pilkkaa. Setämieshallitus olisi nimityksistä lievimpiä. Ministerit olisivat seniilejä, muumioita, zombeja, papparaisia… Valitan huonoa haukkumasanojen sanavarastoani, lukija löytänee paljon mehevämpiä? Kun joku keksisi vitsikkäästi kutsua hallitusta impotentiksi, hän saisi heti twitterissä kymmeniä tuhansia kehuja ja peukutuksia.

Minusta tuollainen ikään ja sukupuoleen menevä nimittely on ala-arvoista ja erittäin vastenmielistä ja kertoo eniten nimityksen käyttäjän oman sivistystason mataluudesta. Tämä täysin siitä riippumatta, kohdistuuko nimittely nuoriin tai vanhoihin, miehiin tai naisiin. Papparaishallituksen ministerinä itse pyrkisin ohittamaan olan kohautuksella tuollaiset typeryydet, vaikka se varmasti jossain paikassa kirpaisisi. Ainakin yrittäisin välttää aktiivista uhriutumista yhtä hyvin kuin masentumista entisten nuorten sävellahjan ääreen.

***

Viisas ja oivaltava lukija on ehkä tähän mennessä saattanut löytää kirjoituksesta jotain yhtymäkohtia nykyisen istuvan hallituksen tilanteeseen, eikä se ole pelkkä sattuma, onhan Sanna Marinin hallitus hyvin voimakkaasti brändännyt itsensä nimenomaan johtohahmojensa yksipuolisen ikä- ja sukupuolijakauman perusteella.

Tämä on mielenkiintoinen vastakohta sille, että esimerkiksi yritysten johtotehtävissä on tällä hetkellä suurinta muotia korostaa monipuolisuutta. Ei enää pelkkiä insinööri- tai juristikoulutuksen saaneita Erkkejä, vaan ihmisiä kaikista sukupuolista ja mielellään myös sukupuolisista suuntauksista, koulutustaustoista, etnisistä taustoista, ikäryhmistä jne.

Tuo monipuolisuuden korostaminen lienee erittäin viisasta, koska se tarjoaa erilaisia näkökulmia ja lähestymistapoja, erilaisia kokemustaustoja ja niiden tuomaa rikkautta. Oleellista tietysti on, ettei monipuolisuuden tavoittelussa hurahdeta sellaiseen johtoryhmien tai hallitusten kiintiöajatteluun, jossa vasenkätisille, vihreäsilmäisille, pitkille ja pätkille on jokaiselle omat lokeroidut kiintiönsä.

Sama koskee politiikkaa. Hallituksia muodostettaessa jo puolueet muodostavat ihan riittävän ahtaasti omat ministerikiintiönsä eikä sen päälle kaivata muuta kiintiöintiä kuin pyrkimys sukupuolten tasapainoiseen edustukseen. Mutta monipuolinen ikä- ja taustajakauma eittämättä olisi iso plussa siihen päälle.

Tottakai jokaisen päättäjän pitäisi pystyä näkemään nenäänsä pitemmälle, eikä olla pelkkä oman taustansa vanki. Ja näin tietysti onkin. Mutta uskon vahvasti siihen, että jos ratkaisuja haetaan kovin homogeenisessa piirissä, näkökulmat valitettavasti jäävät kapeammiksi. Siksi toivon lämpimästi, että seuraava hallitus ei todellakaan olisi alussa ilmoille loihtimani papparaishallitus, vaan koostumukseltaan mahdollisimman monipuolinen. Sen haasteet ovat, jos mahdollista, vielä kovemmat kuin tämän istuvan.

Antti Marttinen  

Julkaistu Verkkouutisissa 18.4.2021

Liikkumiskielto ja rokotusjärjestys

Luin tarkasti läpi koko hallituksen esityksen liikkumiskiellosta, joka kohdistuu Helsingin, Espoon, Vantaan ja Turun kansalaisiin. Sen alussa on väkevä kuvaus taudin leviämisen tilasta, joka käy hyvästä perustelusta rajoitustoimille – ja samanaikaiselle rokotusvauhdin kiihdyttämiselle pahimmilla leviämisalueilla.

”Alueellinen ilmaantuvuus on erityisen korkea Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella (347/100 000/14 vrk) ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella (258/100 00/14 vrk). Näillä alueilla tapausmäärät ovat vuodenvaihteesta joka viikko lisääntyneet. Ilmaantuvuus on korkea sekä näiden alueiden keskuskuntien alueella sekä monessa niitä ympäröivässä luonnollisen asiointi- ja työssäkäyntialueen kunnassa….

Osasyynä epidemian kiihtyvälle kasvulle ovat olleet tartuttavuudeltaan 30-50 % suuremmat muuntuneet virukset, jotka ovat sekä Helsingin ja Uudenmaan että Varsinais-Suomen alueella syrjäyttäneet suuren osa aiemmista virusmuodoista. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri on raportoinut, että jo kaksi kolmasosaa sairaanhoitopiirin alueella todetuista uusista koronavirustapauksista olisi alun perin Iso-Britanniassa kuvatun B.1.1.7 (Brittivirus) virusmuunnoksen aiheuttamia.

Tämä virusmuunnos on levinnyt laajasti maailmalla ja muodostaa myös Norjassa ja Ruotsissa jopa 60-70% uusista tapauksista. Löydös todennäköisesti osin selittää epidemian voimakasta alueellista kiihtymistä viimeisten viikkojen aikana… B.1.1.7 virusmuunnostapauksia on viikkoon 12 mennessä havaittu kaikissa Suomen sairaanhoitopiireissä, mutta useimmissa toistaiseksi vain hajatapauksia.

Tutkimustiedon mukaan etenkin virusmuunnos B.1.1.7 leviää 30-50 % aiempia virustyyppejä nopeammin ja johtaa useammin sairaala- ja tehohoitoon sekä tautiin menehtymiseen. Riskisuhde on keskimäärin ollut 1,3 – 1,4 -kertainen aiempiin virustyyppeihin verrattuna. Virusmuunnos voi johtaa nykyisellä tapausmäärälläkin 30 – 40 % kasvuun sairaalahoidon tarpeessa.

Tartuttavuusluvun nousu 30 – 50 % nykyistä suuremmaksi kiihdyttää voimakkaasti epidemian leviämistä ja kiihtymistä, mikä myös johtaa sairaalahoidon tarpeen voimakkaaseen kasvuun…”

Hallituksen esitys

Hallituksen esityksessä puhutaan kuitenkin vain sulkutoimista ja viitataan rokotuksiin vain lyhyesti yhdessä kohdin, hyvin vähättelevään sävyyn. Hallituksen tiedotustilaisuudessa (25.3) pääministeri Sanna Marin kertoi, että rokotuksia voidaan painottaa kaikkein pahiten epidemiasta kärsineille alueille vasta, kun kaikki mahdolliset riskiryhmät koko maassa on rokotettu. ”Pidämme tärkeänä, että riskiryhmiin kuuluvat on ensi rokotettu.”

Hallitus ei siis painota rokotusjärjestystä edes niin, että pyrittäisiin mahdollisimman vauhdikkaasti rokottamaan leviämisalueiden riskiryhmät ja siitä sitten riskiryhmät koko maassa. Tämä ei hidastaisi riskiryhmien rokottamista muuaallakaan maassa kuin ehkä muutamalla päivällä. Kun ottaa huomioon edellä esitetyt uhkakuvat terveydenhoidon kestokyvyn romahtamisesta nimenomaan rajoitusalueilla, tällainen rokotuksista saatava tuki rajoitustoimille olisi vaikuttanut erittäin järkevältä.

Mikään ei ratkaise yksinään

Hallituksen tiedotustilaisuudessa korostettiin, että rokotusjärjestyksen muutos yksinään ei ratkaisisi ongelmaa. Sama tapa torjua kaikki pääkaupunkiseudun ja Turun sulkemiselle vaihtoehtoiset tai rinnakkaiset keinot paistavat läpi hallituksen lakiesityksen. Sulkuja ajetaan voimaan kuin käärmettä pyssyyn, kaikki muu torjutaan sillä, että sejase yksinään ei ratkaise ongelmaa.

Tietääkseni kukaan ei ole sellaista ehdottanutkaan, että joku yksittäinen toimi riittäisi, vaan nimenomaan niiden yhteisvaikutus. THL:n asiantuntijoiden aikaisempien arvioiden mukaan rokotusjärjestyksen muutoksella olisi samaa mittaluokkaa olevat vaikutukset kuin nyt on esitetty sulkutoimille. Mitkä olisivatkaan näiden yhteisvaikutukset? Sitä ei jostain syystä ole esitetty. Miksi?

Samoin on korostettu, että rokotusten vaikutukset tulevat viiveellä. Aivan sama koskee tietysti sulkutoimiakin. Myös niiden vaikutukset tulevat viiveellä. Mutta jos rokotuksia ei leviämisalueelle vauhditeta, viive on vielä moninkertaisesti pitempi.

Keppiä ilman porkkanaa

Asialla on myös erittäin merkittävä psykologinen puolensa. Nyt hallitus tekee kaksi asiaa, jotka menevät syvälle ihmisten tunteisiin (ja vaikuttavat sitä kautta myös käyttäytymiseen). Ensimmäinen on kepin tarjoaminen pääkaupunkiseudun ja Turun ihmisille ilman minkäänlaista lupausta porkkanasta. Lupaukseksi koetaan samanaikaisuus, ei se, että tyyliin ”ehkä me sitten joskus, jos muilta kiireiltä ehditään, kun pitäisi tuo sotekin saada valmiiksi…”

Toinen asia on rajan repiminen taas viimekeväiseen tapaan sulkualueiden ja muun Suomen välille. Sillä on erittäin kielteinen vaikutus kansalaisten yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Tämä välinpitämättömyys saattaa osin liittyä lähestyviin vaaleihin. Johtaville ministereille lienee paljon tärkeämpää, mitä porilaiset, tamperelaiset tai maaseudun äänestäjät ajattelevat kuin nuo inhotut stadilaiset ja muut. Jos vielä vaivihkaa ujutetaan kuvaa, että tämä kaikki on itse asiassa rangaistusta näiden alueiden päättäjien syntisestä vastuuttomuudesta, sitä parempi. Politiikka on raakaa peliä, jossa joskus joudutaan uhraamaan ihmishenkiäkin.

Tuo keppi ilman porkkanaa näkyy nyt jo somessa, jossa on räjähtänyt ilmoille vitsikkäiden ja näsäviisaiden keksintöjen tulva siitä, miten määräyksiä kierretään tai miten niiden noudattaminen ja valvominen johtavat aivan mahdottomiin ja järjettömiin tilanteisiin. Tämä kertoo siitä, että ihmiset eivät koe määräyksiä oikeudenmukaisiksi.

Eikä niitä tietenkään kirjaimellisesti tulla noudattamaan. Sohvaperunoiksi muumioituneiden ihmisten elämä ei tästäkään muutu ja ne, jotka haluavat tehdä muuta, keksivät kyllä keinot. Tullaan venäläistyyppisen lainsäädännön tilaan: ankarat lait, joita ei oteta vakavasti ja joita tarvittaessa kierretään, mutta joiden perusteella voidaan sitten haluttaessa iskeä syntisiin:

”Ministeri tapasi salaa kavereitaan, katso kuvat!” ”Kansanedustaja nähtiin autokaupassa: tarvitsi muka välttämättä uuden!” ”Valtiosihteeri yötä xx:n luona, väitti olevansa virkatoimia hoitamassa!” Välinpitämättömyys ja pikkusieluisuus tulevat samassa paketissa ja mediakin varmaan osaltaan tulee niitä ruokkimaan.

Psykologiaa viestintään

Tiedän valtioneuvoston kanslian viime aikoina aivan erityisesti panostaneen viestintään ja viestinnän psykologiaan. Miten sitten on mahdollista, että on ajauduttu ihmisten tunteiden osalta näin kehnoihin tuotoksiin, eikö asiat olisi voitu viestiä paljon fiksumminkin?

Valitettavasti ei. Viestijät eivät ole päättäjiä. Jos päättäjät tarjoavat kylmää kyytiä ja ovat piittaamattomia ihmisten tuntemuksista, ei sitä millään viestinnällä korjata. Kyllä se pukinsorkka sieltä esiin paistaa, vaikka miten väännettäisiin.

Jos pääministeri ja muut ministerit olisivat sen sallineet, valtioneuvoston kansliasta olisi voinut tulla vaikka tällainen viesti, johon olisi ollut helppo yhtyä kiukuttelematta:

”Samalla, kun pandemia pyritään saamaan pahimmilla leviämisalueilla kuriin ankarilla sulkutoimilla, hallitus tekee kaikkensa nopeuttaakseen näiden alueiden vanhusten, riskiryhmien ja muiden pahimmin uhanalaisten rokotuksia, jotta pystytään minimoimaan kuolonuhrit ja taudin aiheuttama vakava uhka alueiden terveydenhuoltojärjestelmälle.

Ei se sen kummempaa olisi vaatinut.

Antti Marttinen  

Kotitalousvähennys – rokote harmaaseen talouteen

Mies harppoo karvareuhka silmillään läpi hankien talviseen metsään ja laskee askeliaan. Tuhannen kohdalla hän kaivaa repustaan hienon mittalaitteen, jonka kyljessä lukee kohokirjaimin tuotemerkki: Diffindiff. Hän mittaa huolellisesti ympärillään olevien runkojen paksuuden useammasta eri kohdasta. Sitten hän palaa omia jälkiään seuraten takaisin läheiseen kaupunkiin.

Seuraavana päivänä mies julkistaa mittauksiinsa perustuvat laskelmat metsän pinta-alasta, puustosta ja kasvusta: ”Kovin pieni oli metsä, eikä näytä kasvavan ollenkaan. Aluskasvillisuuttakaan ei näkynyt.”

Kotitalousvähennystä voi saada mm. siivouksesta, hoivapalveluista ja remonteista.

Vertaus on karkea, mutta vähän tuohon tapaa on käynyt pari viikkoa sitten julkistetussa VATT:n ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen selvityksessä kotitalousvähennyksestä. Moderneja mittalaitteita ja metodeja on kyllä käytetty taidokkaasti, mutta saadut tulokset eivät tarjoa pohjaa niille suureellisille johtopäätöksille, joita on esitetty.

Selvitys saikin osakseen poikkeuksellisen laajaa kritiikkiä. Sekä asiantuntijat että tavalliset kotitalouspalvelujen asiakkaat ja tuottajat arvostelivat selvityksen yksioikoista johtopäätöstä ”ei työllistä eikä vähennä harmaata taloutta.” Asiantuntijat puuttuivat lukuisiin ongelmiin itse tutkimuksessa (historiattomuus, kohde- ja vertailuryhmien valinta, poikkeuksellinen ajankohta keskellä finanssikriisiä…) ja tuhannet kansalaiset ovat verranneet selvityksen johtopäätöksiä omiin päinvastaisiin arkikokemuksiinsa. Itse kirjoitin aiheesta arvion oman lähes 30 vuoden perehtymiseni pohjalta.

Kaikki kritiikki näyttää kuitenkin valuneen kuin vesi hanhen selästä. Tutkijaryhmän äänitorvena julkisuudessa esiintyvä Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Tuomas Kosonen on sitkeästi toistanut selvityksessä esitettyjä väitteitä, löytämättä niille kuitenkaan mitään lisäperusteluja. Miksi?

Ovatko tutkijat niin sokeasti rakastuneet metodiinsa, etteivät pysty tarkastelemaan aihetta boxinsa ulkopuolelta? Vaikuttaako kenties ideologinen painolasti tai kuplaantuminen? Jälkimmäiseen ainakin osatekijänä viittaa se härkäpäisyys, jolla Kosonen yrittää muokata mielikuvaa vähennyksen kohdentumisesta. ”Vähennys kohdistuu suurituloisille”, hän väittää ykskantaan (HS 29.1).

Tämä siitä huolimatta, että selvityksen mukaan kotitalousvähennyksen käyttäjien mediaanitulo oli vuonna 2014 noin 3000 euroa kuukaudessa, eli aika lähellä keskipalkkaa mutta toki korkeampi kuin keskitulo. Ja lähes puolet käyttäjistä on eläkeläisiä.

Vähennyksen painottuminen keski- ja korkeampiin tuloihin ei liene sen yllättävämpää kuin että asumistuki painottuu enemmän pienituloisiin kuin suurituloisiin. Puhumattakaan, että tämä olisi sen suurempi ongelma kuin vaikkapa maksuton korkeakouluopetus, jonka voi sanoa painottuvan tuleviin hyvätuloisiin, mutta on silti järkevää. Varsinkin, kun kotitalousvähennyksen kannustamana ostetut palvelut työllistävät pääosin pieni- ja keskituloisia ja tarjoavat heille sosiaali- ja eläketurvan rehellisesti tehdystä työstä.

Se on hyvä todeta, että eri vuosina lähimmäksi ylärajaa ulottuvat vähennykset kohdistuvat useimmiten remontteihin. Samalla on hyvä ymmärtää, että ihmiset tavallisesti eivät teetä remontteja kodeissaan joka vuosi. Jos yhden kerran on tehnyt täyden vähennyksen, seuraava kerta saattaa tulla 10-20 vuoden kuluttua. Eli samat kotitaloudet eivät todellakaan ole vuodesta toiseen suurimpien hyödyntäjien joukossa.

Kosonen kysyy samaisessa jutussa (HS 29.1), eikö vähennyksen yhteismäärä 400 miljoonaa voitaisi käyttää esimerkiksi pienituloisten tukemiseen tai tuloverojen alennukseen? Tuolla summalla tosiaankin saisi kevennettyä tuloveroja muutamalla prosenttiyksikön kymmenyksellä. Samalla poistuisi kannuste kuitilliseen maksamiseen. Kososen täytyy tietää, että jotta syntyisi 400 miljoonan vähennykset, kotitalouksien pitää ensin ostaa kotipalveluita reilusti yli miljardilla, josta koko summasta maksetaan arvonlisäverot, yhteisöverot, työntekijöiden tuloverot, sotu- ja eläkemaksut. Ja se palkkatulo, mitä syntyy, ohjautuu pienituloisille.

Uskomuksia vailla tutkimuspohjaa

Tutkimusjohtaja Kosonen toistaa haastatteluissa myös hartaan uskonsa, että kotitalousvähennyksellä ei ole mitään vaikutusta harmaan talouden suhteen. Tutkimusaineistossa hänellä ei ole mitään erityistä tukea sille. Hän vetoaa tutkimukseensa liittyvään keväällä 2020 tehtyyn pienimuotoiseen kyselyyn, jossa vastaajista hyvin harvat kertoivat teettävänsä pimeitä kotitaloustöitä.

Näiden vastausten perusteella tehty johtopäätös, että kotitalousvähennyksellä ei ole merkitystä harmaaseen talouteen on, anteeksi vain Tuomas Kosonen, yhtä naiivi kuin jos toteaisi, että tuhkarokkorokotusta ei tarvita, koska meillä ei ole tuhkarokkoa.

Mutupohjaisten uskomushoitojen syvään päähän Kosonen uppoaa, kun hän alkaa puhua kansainvälistymisestä ja jonkinlaisesta urbaanista kulttuurimuutoksesta perusteluna sille, että a) kotitalouspalvelujen käyttö on lisääntynyt ja b) harmaaseen talouteen turvautuminen on vähentynyt. Tuon väitteen pohjaksi hän ei esitä vähäisintäkään tutkimusnäyttöä eikä edes arkikokemukseen perustuvaa tuntumaa.

Hämmästyin ensin, miten joku tutkija voi olla noin sinisilmäinen ja tietämätön. Vasta sitten oivalsin ajatella, minkä ikäisiä tutkijat mahtoivat ollakaan. Aivan, he ovat valmistuneet yliopistosta välillä 2005-2018. Hehän ovat olleet pieniä lapsia siihen aikaan, kun vuonna 1997 aloitettiin kotitalousvähennyksen kokeilu, joka vakiintui sitten vuonna 2001. He ovat eläneet koko aikuisikänsä Suomessa, jossa nimenomaan kotitalousvähennys on tehnyt kuitilla maksamisesta normaalia ja luonnollista.

”Harmaasta taloudesta on ihmeellisiä väitteitä, että ennen sitä oli hirveästi ja nyt ei yhtään. Mihin tämä perustuu? En ole nähnyt yhtäkään todistetta tai tilastoa”, Kosonen vakuuttaa. (HS 29.1)

Aihetta on tutkittu

Ehkä tutkijoiden juuri aiheeseen liittyvän kokemattomuutensa vuoksi olisikin kannattanut perehtyä siihen, miten kotitalousvähennyksen vaikutuksia on aikaisemmin eri tahoilla selvitetty? VATT/PT:n selvityksen lähdeluettelossa mainitaan vain kaksi VATT:n omassa piirissä tehtyä tutkimusta, mutta nekin on ilmeisesti luettu kovin huonosti. Huomiotta ovat ilmeisesti jääneet kaikki ne selvitykset, mitä vuosien mittaan on tehty esimerkiksi työ- ja valtiovarainministeriön toimeksiannosta.

Googlaamalla esimerkiksi Petra Lylyn 90-sivuisen opinnäytetyön ”Kotitalousvähennys työllisyyttä parantavana verotuksena” (Vaasan yliopisto, 2014) tutkijaryhmä olisi saanut hyvän, monipuolisen ja kriittisen yleiskuvan mietintänsä virikkeeksi.

Tilanteesta ennen kotitalousvähennystä taas olisi voinut saada tietoa vaikkapa vuoden 1997 kokeilulain perusteluista. Kyse ei ole tilastosta tai tutkimuksesta, mutta tuskinpa tämäkään on ihan tyhjästä tempaistu:

”Nykyisin kotitalouksissa tehtävien töiden ja palvelusten markkinat ovat kehittymättömiä. Kotitaloudet työllistävät potentiaaliin nähden vähän työntekijöitä ainakin avoimesti.

Sitä vastoin kotitalouksien pimeästi teettämä työ lienee varsin tavallista ainakin tilapäisissä ja pienimuotoisissa työsuorituksissa. Veronsaajilta jäävät tulot näiltä osin saamatta. Lisäksi työttömyysetuuksia ja muita tulonsiirtoja saatetaan maksaa pimeän työn tekijälle joko aiheetta tai liian suurina. Työntekijälle on haitallista, että häneltä jää puuttumaan eläkevakuutuksen ja tapaturmavakuutuksen tuoma turva. Niin ikään hän voi menettää tulosidonnaisia etuisuuksia kuten sairauspäivärahaa. Työnteettäjän mahdollisuudet saada korvausta työntekijän mahdollisesti aiheuttamasta vahingosta ovat rajalliset.”

Laumasuoja on kehittynyt

Väännetään tämä vielä rautalangasta. Suomessa normaali käytäntö ennen kotitalousvähennystä oli, että kotiremontteja tai kotitalouspalveluja ei ostettu yrityksiltä vaan useimmiten yksittäisiltä tekijöiltä.

Nämä saattoivat olla yrityksessä töissä ja tehdä keikkoja omaan piikkiinsä. Kovin tavatonta ei ollut sekään, että oltiin samanaikaisesti työttömyystuella ja pimeillä keikoilla hankittiin voita leivän päälle.

Palvelujen ostajilla ei ollut erityistä intressiä kytätä tekijöiden taustaa. Maksu pyydettiin ja maksettiin seteleinä suoraan käteen. Jos jostain syystä palvelun ostaja välttämättä halusi maksaa avoimesti kuitilla, hintapyyntö helposti jopa kaksinkertaistui. Harvinaista ei ollut sekään, että kauppoja ei siinä tapauksessa syntynyt.

Kun vuonna 1997 kotitalousvähennys tuli käyttöön ensin kokeiluna ja sitten vakituiseksi, palvelun ostajalle syntyi ensimmäistä kertaa intressi vaatia kuittia maksusta. Harmaata työtä tarjoava alkoi yhä useammin törmätä siihen, että asiakas vaatii kuittia eikä tuttu rahat käteen -menettely enää kelvannutkaan.

Merkittävä muutos tuli myös sen ansiosta, että yritykselle maksaminen tehtiin uudessa järjestelmässä helpoksi ja vastaavasti suora palkanmaksu jätettiin aika hankalan byrokratian taakse. Tämän ansiosta Suomeen alkoi vihdoinkin syntyä kotitalouspalveluihin erikoistuneita yrityksiä. Ei tietenkään yhdellä rysäyksellä ja hetkessä, mutta vähitellen yhä enemmän. Yksinyrittäjätkin perustivat vähintään toiminimen.

Kaiken tämän yhteisvaikutuksena kulttuuri alkoi muuttua. Vuosi vuodelta tuli normaalimmaksi avoin ja rehellinen maksutapa. Pimeän maksun ehdottaminen, puolin tai toisin, alkoi herättää epäilyksen, että minua aiotaan nyt huijata. Miksi pimeästi, kun kotitalousvähennys kerran kuroi pääosan rehellisen ja pimeän maksamisen hintaerosta umpeen?

Totta kai pimeitä keikkoja tehdään edelleen, mutta väitän, että kuitilla maksamisesta ja kotitalousvähennyksen hyödyntämisestä on tullut selvä valtavirta. Ja juuri tästä kotitalousvähennyksen aikaansaamasta kehityksestä on kyse, kun Vatt/PT:n kyselyssäkin suurin osa ihmisistä vastasi, ettei käytä kotipalveluissa pimeitä palveluita.

Niin. Kotitalousvähennys on rokote harmaata taloutta vastaan. Kyselyn tuloksista päätellen meille on kehittynyt jo oikein hyvä laumasuoja.

Antti Marttinen

PS. Tottakai kotipalveluissa on paljon kehittämistä. Tiedottamista pitäisi merkittävästi parantaa, sadan euron omavastuu turhana ja asioita sotkevana poistaa. Varovaista säätöä eri alojen välillä kannattaa harkita; remonteilla ja siivous- ja hoivapalveluilla on erilaiset kohderyhmät ja vähennyksellä osin erilaiset tavoitteetkin. Erityisesti vanhusten hoiva kannattaa pitää mielessä.

Näitä kannattaisi ilman ennakkoasenteita selvittää.

Jos tutkijat olisivat esimerkiksi todenneet, että ”kotitalousvähennyksen enimmäismäärään ja vähennysprosenttiin tehdyt pienet muutokset eivät lyhyellä aikavälillä heti merkittävässä määrin heijastu sen työllistävään tai harmaata taloutta torjuvaan vaikutukseen, varsinkaan kun ihmiset eivät pysy kärryillä näiden jatkuvien muutosten suhteen”, selvityksestä tuskin olisi noussut suurta kohua. Jotain tämäntasoista VATT/PT:n selvityksestä ehkä olisi voinut päätellä. Olettaen, että mittaustavan ongelmat eivät peräti johtaneet tutkijoita kokonaan harhaan.

Julkaistu Verkkouutisissa 19.2.2021

https://www.verkkouutiset.fi/kotitalousvahennys-rakastuivatko-tutkijat-ideologiaansa/#cd0c426b

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kotitalousvahennys-kuumentaa-tunteita-uuden-tutkimuksen-tulokset-ja-johtopaatokset-ovat-vaaria-esittaa-siivousalan-kokenut-yrittaja/1feaaa90-ca63-4bb8-a14b-943033f6690c

https://vatt.fi/-/tutkimus-kotitalousvahennys-ei-lisaa-tyollisyytta-tai-kitke-harmaata-taloutta

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007768687.html

https://www.taloustaito.fi/blogit/mikael-kirkko-jaakkola/kotitalousvahennys-tyollistaa-ja-kitkee-harmaata-taloutta/#3901b703

Mahtipontisesti kotitalousvähennyksestä

Turha vaatimattomuus ei tutkijaryhmää vaivannut, kun VATT ja Palkansaajien tutkimuslaitos julkistivat yhteisen selvityksensä ”Kotitalousvähennyksen vaikutukset kotitalouspalvelujen kulutukseen, työllisyyteen ja harmaaseen talouteen” (Jarkko Harju, Sami Jysmä, Aliisa Koivisto, Tuomas Kosonen).

Jo tutkimustiedotteen otsikossa julistetaan, että ”Kotitalousvähennys ei lisää työllisyyttä tai kitke harmaata taloutta”. Luitte aivan oikein. Siis, että kotitalousvähennyksellä ei ole yhtikäs mitään vaikutusta sen paremmin työllisyyteen kuin harmaaseen talouteenkaan.

Kotitalousvähennyksen myötä lapsiperheet ja viime vuosina entistä useammin vanhukset ovat saaneet apua kotisiivoukseen. Vähennyksen käyttöönotto oli lähtölaukaus lukemattomien kotisiivoukseen keskittyvien yritysten perustamiselle.

Tähän kaikenkattavaan ja mahtipontiseen johtopäätökseen tutkijat päätyivät käsittelemällä kahta yksittäistä tapahtumaa, joista toinen Ruotsissa heinäkuussa 2007 ja toinen täällä Suomessa finanssikriisin syvimmässä syöksyssä tammikuussa 2009.

Ruotsissa otettiin tuolloin kotitalousvähennys käyttöön ja Suomessa taas jo pitkään toimineen vähennyksen yläraja nousi.

Otetaan ensin tuo harmaa talous. Suomessahan kotitalousvähennyksen vaikutus harmaaseen talouteen alkoi toden teolla jo vuonna 2001, kun se otettiin kokeilujen jälkeen vakituiseen käyttöön. Ennen sitä keskustelu kotiremppamiehen kanssa meni jokseenkin näin: ”Paljonko maksaa?” ”Tonnin.” ”Siis kuitilla?” ”Ai jaa, sitten kaksi. Mutta muistin juuri, etten taidakaan nyt ehtiä…”

Vuoteen 2009 mennessä kulttuurin muutos kotitalousvähennyksen ansiosta oli juurtunut jo niin pitkälle, ettei mikään muutos tukisummassa, varsinkaan korotus kuten silloin tapahtui, enää merkittävästi heilauttanut suhtautumista kuitilla teettämiseen ja harmaaseen talouteen.

Miten tällaista edes päädyttiin väittämään? Suomessa siis vuonna 2009 remonttipalvelujen kotitalousvähennyksen yläraja nousi reippaasti. Tutkijat olivat päättäneet selvittää korotuksen vaikutuksia vertaamalla remonttipalveluiden kehitystä – autokorjaamoalaan!

Kuten tiedämme, vuonna 2009 Suomen ja suomalaisten talous syöksyi pystysuoraan alaspäin. Miten siihen reagoivat kotiremontit ja autokorjaamot? Voisi juolahtaa mieleen, että autot hajoavat ja niitä joudutaan huoltamaan jokseenkin samaan tahtiin finansseista riippumatta. Sen sijaan ostetaanko kotiremontteja entiseen tahtiin juuri silloin, kun talous romahtaa? Tuskinpa, jos ei ole pakko.

Eli aika looginen päätelmä voisi olla, että kotiremontit vähenevät jyrkästi ja autokorjaukset varmaan nekin jonkin verran. Näin ei käynyt, vaan molempien alojen liikevaihdot vähenivät jokseenkin saman verran. Eli kotitalousvähennyksen korotus kannatteli remonttiyrityksiä, vähän niin kuin koronatuet tällä hetkellä toimivat?

Ei suinkaan! Selvityksen mukaan tämä todistaa, että vähennyksen korotuksella ei ollut vaikutusta. Se, että eri alat reagoivat talousromahduksessa eri tavoin, jätettiin lähes täysin huomiotta. Ja koska remonttialan liikevaihto ei romahduksen keskellä rajusti kasvanut, sen katsottiin vieläpä todistavan, että kotitalousvähennyksellä ei ole vaikutusta edes harmaan talouden määrään.

Entä Ruotsi? Sieltä kaivettiin tietoa, mitä tapahtui siivousalalle, kun kotitalousvähennys otettiin käyttöön heinäkuussa 2007. Selvityksessä näytettiin tekevän johtopäätöksiä siivousalan kokonaisliikevaihdon perusteella, vaikka kotisiivous on vain pikkuruinen murto-osa alan liikevaihdosta. Aivan erityisen pieni se oli siinä vaiheessa, kun kotitalousvähennys oli juuri otettu käyttöön.

Selvityksessä todetaan, että vähennyksen voimaantullessa alan yritysten välituotteiden ostot eivät ole merkittävästi muuttuneet vähennyksen voimaantullessa. Tekstistä ei käy ilmi, koskeeko tämä siivousalaa kokonaisuudessaan, jolloin tulos olisi kotisiivouksen kannalta täysin merkityksetön.

Jos tämä huomio taas kohdistuu nimenomaan kotisiivouksia tekeviin yrityksiin, voidaan tehdä kahdensuuntaisia johtopäätöksiä. Joko niin kuten selvityksessä arvellaan, että vähennyksen voimaantulo ei vaikuttanut sen paremmin siivouspalvelujen käyttöön kuin harmaaseen talouteenkaan. Eli kunnolliset ja tunnolliset ruotsalaiset olivat ostaneet jo ennen vähennyksen voimaantuloa ihan saman määrän kotitalouspalveluita kuin sen jälkeen. Ja kaikki kuitilla.

Yhtä hyvin voidaan tehdä kuitenkin täysin päinvastainen johtopäätös.

Vähennyksen tullessa voimaan nimittäin toimijoita ovat olleet lähinnä yritykset, jotka ovat olleet alalla jo valmiiksi. Varsinkin pienet yritykset ovat voineet tehdä sekä kuitillista työtä että pimeää työtä, kun asiakkaalla ei ole ollut intressiä kuitin saamiseen. Mutta hankinnat ne ovat luonnollisesti pyrkineet kirjaamaan kokonaisuudessaan yrityksen kirjanpitoon ja tekemään niistä alv-vähennykset. Näin ollen hankinnat ovat voineet pysyä entisellään, vaikka asiakkaat ovat siirtyneet vähitellen harmaalta puolelta kuitilliselle.

Jos tällainen johtopäätös on juolahtanut tutkijoille edes mahdollisuutena mieleen, se ei ainakaan millään tavoin ilmene tekstistä. Se ei tietenkään olisi tukenut lopullista johtopäätöstä vaan kumonnut sen. Ei liene aihetta epäillä, että tämä olisi tahallista vaan ehkä mielikuvituksen, elämänkokemuksen ja harmaan talouden tuntemuksen puutetta. On sentään kulunut neljännesvuosisata siitä, kun harmaat kotityöt ja kaikki niihin liittyvä olivat Suomessa arkisinta arkea.

Ylipäätään en ainakaan ihan alkuvaiheesta uskaltaisi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä Ruotsista, kun kotitalousvähennyksen käyttö vielä vuosina 2007-2008 oli hyvin minimaalista. Sitten se vuodesta 2008 vuoteen 2009 vasta lähti jyrkkään kasvuun. En ainakaan alussa mainittuja rohkeita johtopäätöksiä ”ei työllistä, ei torju harmaata taloutta Suomessa.”

Selvityksen tueksi oli tehty myös kyselytutkimus 800 vastaajalle. Kyselytutkimuksen kohdistaminen kertoo ehkä siitä huolellisuudesta, jolla aiheeseen on paneuduttu. Toisaalla selvityksessä nimittäin kerrotaan, että vähennyksen käyttö painottuu hyvin vahvasti iäkkäisiin kansalaisiin ja että jo vuonna 2014 45,4 prosenttia vähennyksen käyttäjistä oli eläkeläisiä. Tästä osuus on vain noussut.

Siitä huolimatta kyselytutkimus on kohdistettu työikäisiin 25-65 -vuotiaisiin. Eli lähes puolet kohderyhmästä on rajattu ulkopuolelle ja sillä on myös taatusti vaikutus tuloksiin. Mitään perustelua tälle yllättävälle rajaukselle ei mainita, eikä myöskään sitä pohdita, että sillä olisi jotain merkitystä.

Kyselyyn vastanneista työikäisistä perin harva oli viime vuonna teettänyt pimeitä töitä, eikä moni edes heidän lähipiiristäänkään. Näistä vastauksista on toki aina vaikea tulkita, kuinka paljon ihmiset puhuvat totta. Mutta jälleen tutkijoiden johtopäätös hämmentää täydellisellä historiattomuudellaan. Se on nimittäin sen suuntainen, että koska pimeitä töitä ei nykyään teetetä, se todistaa, että vähennyksellä ei ole harmaata taloutta vähentävää merkitystä. Tutkijoiden mieleen ei ole juolahtanut, että juuri vähennyksen ansiosta pimeän työn teettäminen olisi parinkymmenen vuoden aikana vähentynyt.

Yli miljardin rahavirta

Selvityksessä toistetaan useampaan kertaan, että vähennyksen kokonaismäärä on nykyisellään noin 400 miljoonaa euroa. Olisi ollut toivottavaa, että rahavirtoihin olisi pureuduttu hieman syvemminkin, koska otsikosta alkaen puhutaan kulutuksesta ja työllisyydestä.

Selvityksen mukaan kotitalousvähennyksen käyttö painottuu keski- ja suurituloisiin. Kotitalousvähennyksen käyttäjien mediaanitulo oli selvityksen mukaan vuonna 2014 noin 3000 euroa kuukaudessa, eli aika lähellä keskipalkkaa mutta korkeampi kuin keskitulo. Tämä toteamus ei liene sen yllättävämpi kuin että vaikkapa asumistuki painottuu enemmän pienituloisiin kuin suurituloisiin. Tai että todennäköisesti kotitalousvähennyksen kannustamana ostetut palvelut työllistävät pääosin pieni- ja keskituloisia ja tarjoavat heille sosiaali- ja eläketurvan rehellisesti tehdystä työstä.

400 miljoonan euron vähennykset tarkoittavat sitä, että Suomen kodeissa tehdään reilusti yli miljardin remontti-, siivous- ja hoivatyöt rehellisesti ja kuitilla. Tästä miljardista maksetaan arvonlisäverot, yhteisöverot, työntekijöiden tuloverot, sotu- ja eläkemaksut. Vaikka ei ole syytä sortua ”vähennys maksaa itse itsensä” väittämiin, aika suuri osa kyllä kuittaantuu.

Kuinka suuri, se riippuu siitä, miten suuri osa näistä töistä tehtäisiin ilman vähennystä itse, teetettäisiin pimeästi tai rahat kulutettaisiin ihan muuhun, vaikka johonkin tuontihärpäkkeeseen tai ulkomaanmatkaan. Samoin se riippuu siitä, olisiko kotitaloustyötä nyt tekeville tarjolla muuta työtä. Näiden määrien arvioiminen on työlästä ja vaikeaa ja parhaimmillaankin vain summittaista. Valitettavasti työryhmä ei näytä yrittäneenkään mitään tällaista.

Vain yhden asian voi sanoa täsmälleen ja sataprosenttisen varmasti. Ainakaan se ei missään tapauksessa pidä paikkaansa, että ”kotitalousvähennys ei lisää työllisyyttä tai kitke harmaata taloutta”, kuten tutkimustiedote on otsikoitu.

Ylipäätään on erittäin harmillista, että kotitalouksissa työtä tekevät ihmiset loistavat selvityksessä täydellisesti poissaolollaan. Vaikka selvitys väittää, että vähennys ei työllistä ketään, niin kyllä siellä kodeissa tuhannet ihmiset käyvät tekemässä töitä joka päivä.

Edes jonkinlaista näkökulmaa tähän olisi kaivannut. Mitä olisi tarjonnut vaikkapa kotipalveluyritysten palkkasumman kehityksen tarkastelu, jos mahdollista jo uudistusta edeltävältä ajalta asti? Jatkoselvityksen yksi kulma voisi olla kotipalvelutyötä tekevien haastattelu? Minkälaiset työnäkymät heillä olisi, jos vähennystä ei olisi? Jatkuisivatko työt ennallaan, siirtyisikö osa harmaisiin (ja/tai kortistoon), löytyisikö helposti muita töitä?

Hoivatöitä ainakin on taatusti tarjolla, kun vain siirtyy yksityiseltä julkiselle puolelle, jolloin ei osa vaan koko palkka tulee veronmaksajilta. Yhteiskunnalle se tulee kalliimmaksi. Vaikeinta uuden työn löytäminen olisi varmaankin siivoustöitä tekevillä.

Tiedottamista syytä parantaa

Selvityksen merkittävimmät löydöt nousevat esiin edellä mainitusta kyselytutkimuksesta, vaikka jo mainitsin, että lähes puolet potentiaalisista käyttäjistä on rajattu siitä ulos.

Useiden kuvioiden avulla esitellään sitä, että ihmiset eivät ole kovin hyvin perillä kotitalousvähennyksen täsmällisistä määristä. Tämä on sinänsä varsin luonnollista varsinkin niiden osalta, jotka eivät vähennystä käytä. Mutta vaikea on käyttäjienkään pysyä kärryillä, kun Suomessa on vuodesta 2001 ollut käytössä 9 (!) erilaista vähennyksen ylärajan ja vähennysprosentin yhdistelmää.

Täytyisi olla aika ekspertti pysyäkseen näissä kärryillä. Moniko osaisi yhtään paremmin puhelinhaastattelussa vastata, jos vaikka kysyttäisiin omaa veroprosenttia? Selvityksessä tätäkin asiaa käsitellään siinä sävyssä, että tietämättömyys yksityiskohdista viittaa (tietenkin!) siihen, että vähennyksellä ei ole merkitystä.

Tästä on kuitenkin hyvä ottaa opiksi ja tiedottaa vähennyksestä entistä paremmin. Sillähän tietämättömyyttä poistetaan. Kansalaisten tasaveroinen tietämys verotuksen vähennyksistä on iso tasa-arvokysymys.

Teknisenä yksityiskohtana kannattaisi poistaa 100 euron omavastuu, joka hankaloittaa kaikkea vähennyksestä tiedottamista. Eli tonnin töistä ei saakaan 400 euron vähennystä vaan 300 euroa, vaikka vähennysprosentti on 40. Selitä tuota sitten yksinkertaisesti.

Johtopäätökset ilman perusteita

Tutkijat ovat tehneet tarkkaa ja huolellista työtä sen yksityiskohdan tarkastelussa, johon he ovat pureutuneet. Heidän akateemiseen osaamiseensa siinä asiassa maallikolla ei tietenkään voi olla huomauttamista.

Itse olen toki kolmisenkymmentä vuotta seurannut kotitalousvähennystä koskevaa päätöksentekoa ja keskustelua ja lainsäädäntöä ja ollut myös työryhmissä valmistelemassa, kun vähennystä on aikanaan laitettu alulle.

Sen sijaan tutkijoiden johtopäätökset ovat todella hämmentäviä ja ansaitsevat ankaran kritiikin, koska ne eivät perustu siihen, mitkä ovat heidän tutkimustuloksensa. Onko todellakin kahteen erittäin vaikeasti tulkittavaan yksityiskohtaan pureutuminen yleistettävissä koskemaan koko kotitalousvähennystä? Onko todellakin tuolta kapealta pohjalta perusteita sanoa, että kotitalousvähennys ei lisää työllisyyttä tai vähennä harmaata taloutta?

Valitettavan monissa yksityiskohdissakin paistaa karkeasti läpi, että ikään kuin lopputulos olisi päätetty etukäteen ja sitten mustakin tulkittu valkoiseksi, jotta se vain tukisi väitettä. Olisi kiinnostavaa kuulla tutkijoilta, miten tällaiseen on ajauduttu.

Antti Marttinen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja viestintäyrittäjä, joka on perehtynyt eri tehtävissä ja rooleissa kotitalousvähennykseen aina 1990-luvun alkupuolelta lähtien ja ollut myös valtiovarainministeriössä valmistelemassa nykyisen järjestelmän käyttöönottoa.