Avainsana: ikäsyrjintä

Haluaisitko setämieshallituksen?

Kuvitellaanpa sellainen onnettomuus, että seuraavien eduskuntavaalien jälkeen maahan muodostettaisiin hallitus, jossa kaikki keskeiset ministerit olisivat ikäisiäni ukkeleita tai, jos mahdollista, vieläkin vanhempia. Eikä tässä vielä kaikki. Tuo porukka vielä ylpeilisi koostumuksellaan ja brändäisi itsensä vaikkapa vanhojen viisaiden miesten hallitukseksi.

”Tässä maassa on jo kyllin kauan koettu nuorten naisten ylivaltaa. Nyt on kokemus ja viisaus vallalla ja siitä seuraa kansalaisille pelkkää hyvää”, julistaisi ET-lehden kanteen puleerattu pääministeri Pertti Jokunen.

Miten tähän hallitukseen suhtauduttaisiin? Pääosin varmasti kuten kaikkiin edeltäjiinsä. Se saisi asiallista ja ansaittua kiitosta ja kritiikkiä hallitusohjelmansa perusteella ja sitten aikaa myöten tekojensa ja tekemättömyyksiensä vuoksi. Oppositio tietysti ampuisi kaikkea mikä liikkuu ja vastustaisi joka liikahdusta.

Mutta vahva veikkaukseni on, että sen niskoille kasaantuisi myös kaikenlaista ikään ja sukupuoleen kohdistuvaa kuraa ja pilkkaa. Setämieshallitus olisi nimityksistä lievimpiä. Ministerit olisivat seniilejä, muumioita, zombeja, papparaisia… Valitan huonoa haukkumasanojen sanavarastoani, lukija löytänee paljon mehevämpiä? Kun joku keksisi vitsikkäästi kutsua hallitusta impotentiksi, hän saisi heti twitterissä kymmeniä tuhansia kehuja ja peukutuksia.

Minusta tuollainen ikään ja sukupuoleen menevä nimittely on ala-arvoista ja erittäin vastenmielistä ja kertoo eniten nimityksen käyttäjän oman sivistystason mataluudesta. Tämä täysin siitä riippumatta, kohdistuuko nimittely nuoriin tai vanhoihin, miehiin tai naisiin. Papparaishallituksen ministerinä itse pyrkisin ohittamaan olan kohautuksella tuollaiset typeryydet, vaikka se varmasti jossain paikassa kirpaisisi. Ainakin yrittäisin välttää aktiivista uhriutumista yhtä hyvin kuin masentumista entisten nuorten sävellahjan ääreen.

***

Viisas ja oivaltava lukija on ehkä tähän mennessä saattanut löytää kirjoituksesta jotain yhtymäkohtia nykyisen istuvan hallituksen tilanteeseen, eikä se ole pelkkä sattuma, onhan Sanna Marinin hallitus hyvin voimakkaasti brändännyt itsensä nimenomaan johtohahmojensa yksipuolisen ikä- ja sukupuolijakauman perusteella.

Tämä on mielenkiintoinen vastakohta sille, että esimerkiksi yritysten johtotehtävissä on tällä hetkellä suurinta muotia korostaa monipuolisuutta. Ei enää pelkkiä insinööri- tai juristikoulutuksen saaneita Erkkejä, vaan ihmisiä kaikista sukupuolista ja mielellään myös sukupuolisista suuntauksista, koulutustaustoista, etnisistä taustoista, ikäryhmistä jne.

Tuo monipuolisuuden korostaminen lienee erittäin viisasta, koska se tarjoaa erilaisia näkökulmia ja lähestymistapoja, erilaisia kokemustaustoja ja niiden tuomaa rikkautta. Oleellista tietysti on, ettei monipuolisuuden tavoittelussa hurahdeta sellaiseen johtoryhmien tai hallitusten kiintiöajatteluun, jossa vasenkätisille, vihreäsilmäisille, pitkille ja pätkille on jokaiselle omat lokeroidut kiintiönsä.

Sama koskee politiikkaa. Hallituksia muodostettaessa jo puolueet muodostavat ihan riittävän ahtaasti omat ministerikiintiönsä eikä sen päälle kaivata muuta kiintiöintiä kuin pyrkimys sukupuolten tasapainoiseen edustukseen. Mutta monipuolinen ikä- ja taustajakauma eittämättä olisi iso plussa siihen päälle.

Tottakai jokaisen päättäjän pitäisi pystyä näkemään nenäänsä pitemmälle, eikä olla pelkkä oman taustansa vanki. Ja näin tietysti onkin. Mutta uskon vahvasti siihen, että jos ratkaisuja haetaan kovin homogeenisessa piirissä, näkökulmat valitettavasti jäävät kapeammiksi. Siksi toivon lämpimästi, että seuraava hallitus ei todellakaan olisi alussa ilmoille loihtimani papparaishallitus, vaan koostumukseltaan mahdollisimman monipuolinen. Sen haasteet ovat, jos mahdollista, vielä kovemmat kuin tämän istuvan.

Antti Marttinen  

Julkaistu Verkkouutisissa 18.4.2021

Porkkanalla töitä nuorille ja vanhoille

(Kirjoitus on julkaistu Verkkouutisissa 15.8.2019)

Suomalaiset pitäisi saada aikaisemmin opinnoista vakituisiin töihin. Ja töistä vastaavasti myöhemmin eläkkeelle.

Tätä – ihan hyvää – sanomaa on toistettu koko vuosituhat. Jossain muodossa tuo vähän etenikin Juha Sipilän hallituskaudella ja työllisyysaste sen myötä kohosi 72 prosenttiin.

Tuoreella Antti Rinteen hallituksella on vielä kunnianhimoisempi tavoite, 75 prosentin työllisyys. Valtiovarainministeri Mika Lintilä julisti juuri sen hallituksen tärkeimmäksi tavoitteeksi. Miten siihen päästään?

Työministeri Timo Harakan katse on tähän asti suuntautunut lähinnä vaikeimmin työllistyviin; osatyökykyisiin ja pitkäaikaistyöttömiin. Ihan hyvä, mutta tehtävä voi olla hyvin vaikea. Varsinkin, jos suhdanteet nyt kääntyvät huonompaan ja paine työttömyyteen alkaa kasvaa myös helpommin työllistyvien kohdalla.

Työttömyysjonon kärkisijoille nousee silloin yhä enemmän korkeasti koulutettuja nuoria ja kokeneita osaajia, joilla on tuoretta työkokemusta. Silloin isotkin ponnistelut heikommin työllistyvien kohdalla voivat valua kokonaan hukkaan ja työministerille jää luu kouraan.

Yrityksille porkkanaa?

Edellisen hallituksen työllisyystoimet painottuivat työttömiin itseensä ja heidän aktivointiinsa. Nyt näitä toimia kiireen vilkkaa puretaan. Entä yritykset? Paljon puhuttu palkkatuki kohdistuu vain vaikeimmin työllistyviin ja hyvä niin. Mutta mistä löytyisi yrityksille porkkanoita, jotta ne muutenkin palkkaisivat uusia ihmisiä ja pitäisivät heistä tiukemmin kiinni myös pahan päivän koettaessa?

Se tiedetään, että vastikkeeton tuki yrityksille otetaan mieluusti vastaan – ja vielä mieluummin livautetaan eteenpäin osakkeenomistajille. Yksipuoliset irtisanomissakot taas vievät ojasta allikkoon, kun ne toimivat jarruna jo palkkausvaiheessa.

Entäpä jos… uudesta vakituiseen suhteeseen palkatusta työntekijästä ei tarvitsisi ensimmäisenä vuotena maksaa mitään työnantajamaksuja? Siinä olisi aika makea porkkana työllistäjälle.

Ja tavattoman kallis porkkana, joku sanoo heti.

Mutta jos maksuvapautus ei olisikaan pysyvä? Alun vapaavuoden työnantajamaksut maksettaisiin pois siinä vaiheessa, kun työntekijä aikanaan poistuu yrityksen palveluksesta. Takaisinmaksulta välttyisi vain yritys, josta tämä työntekijä siirtyy vanhuuseläkkeelle. Ja jos indeksiä ei käytettäisi, inflaatio tietysti nakertaisi summaa sitä mukaa kuin työsuhde jatkuisi ja jatkuisi.

Nuorille ja vanhoille

Malli olisi julkisen talouden kannalta varsin neutraali pitkällä aikavälillä. Kasvua ja työllistämistä kannustettaisiin juuri nyt, kun suhdanne kääntyy laskuun. Samoin palkittaisiin sitä hyvää työnantajaa, joka ei pompota pätkätyöläisiä, vaan tarjoaa vakituisen työsuhteen.

Toisessa päässä malli houkuttelisi aikanaan yritystä harkitsemaan massairtisanomisia vähän pitempään. Mitä pitempi maksulaahus tästä mallista tulisi muiden irtisanomiskulujen päälle, sitä vakavammin se tukisi muiden vaihtoehtojen etsimistä. Työntekijä kannataisi pitää mieluummin eläkeikään asti kuin potkia hänet ulos paria vuotta aikaisemmin.

Malli kannustaisi yrityksiä ponnistelemaan, jotta vanhimmat työntekijät jaksaisivat vanhuuseläkkeelle asti. Saattaisi se jopa houkutella palkkaamaan jonkun eläkeikää lähentelevän ihmisen, mikä nykyisin on täyttä utopiaa.

Järjestelmään syntyisi alkuvaiheessa maksuviive, joka tasaantuisi vasta vuosien kuluessa. Jos se koetaan ongelmaksi, vapaavuosi on tietenkin mahdollista kustantaa korottamalla karvan verran kaikkien yritysten vuosittaisia maksuja, jolloin yhteenlaskettu maksuvirta säilyy vuositasolla neutraalina.

Tällöin tosin menetetään vanhemman pään kannustin pitää porukka työkunnossa. Tarkimmin ja vaikuttavimmin malli kohdistuu, jos maksukorotus jakaantuu vain irtisanoville yrityksille. Silloin se on myös tulonsiirto taantuvilta ja irtisanovilta aloilta kehittyville ja kasvaville yrityksille. Tämä edistäisi talouden tervettä rakennemuutosta.

Vastaava malli oli esillä jo 2000-luvun alussa, mutta valitettavasti siihen ei silloin tartuttu. Nyt meillä olisi jo iso joukko myönteisiä kokemuksia sen toimivuudesta eri suhdannetilanteissa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Antti Marttinen