Keväällä perhejuhlissa vieressä istuva sukulaisrouva kehui kenkiäni. Ilahduin ja kiitin, tottakai. Olin samaa mieltä parinkymmenen vuoden ikään ehtineistä jalkineistani. Istuivat jalkaankin kuin valetut.
”Nämä olivat viimeiset Left Foot -kenkäni”, jatkoin ja kerroin niiden tarinan.
Olin ikäni inhonnut kenkäkaupoissa hikoilemista ja kenkien sovittelua. Lisäpulmia yleensä aiheutti, että jalkani ovat hieman erimittaiset. Toinen kenkä puristi, kun toinen jo vähän hölskyi. Viime vuosituhannella ei vielä oikein suosittu tumma puku–lenkkarit -yhdistelmääkään.
Niinpä olin revetä riemusta, kun kuulin 1998 perustetun Left Footin toimintaideasta. Siinä yhdistyi monta hyvää. Kotimaisuus; yhtiön taustalla oli perinteinen satakuntalainen Pomarfin. Uusin teknologia; asiakkaan jalat kuvattiin 3D-skannerilla ja kengät tehtiin jatkossa näiden mittojen mukaan. Ympäristö; kengät oli tehty kestämään vuosia ja kulutusta, ei kertakäyttöön.
Itseäni tietysti miellytti helppous. Ei enää kykkimistä kaupoissa. Kun mitat olivat selvät, sai vain verkkosivujen valikoimasta yhdistellä mielensä mukaan värit, nahkat, kuosit ja pohjat. Hinta oli tietysti korkeampi kuin alelaarin löydöissä, mutta nämä olikin tehty istumaan ja kestämään.
Ostin vuosien mittaan useamman parin, kunnes hankin nämä tarinan kengät. Ensimmäisenä työpäivänä uudet kengät jalassa ihmettelin parin tunnin kuluttua, mikä on tuo paksu musta askelvana, joka johtaa työhuoneestani kaikkialle, missä olin kulkenut.
Valitin kelvottomista pohjista moneen kertaan, moneen suuntaan. Ei pienintä järkähdystä, ei hyvitystä, ei lupausta vaihdosta tai korjauksesta. Vika oli milloin kävelyssäni, milloin missäkin. Lopulta suostuivat korkeaan hintaan vaihtamaan pohjat, jos lähetän ne tehtaalle. Tein niin, koska muuten kengät olisivat joutaneet suoraan roskiin.
Kengät tulivat, hyvillä uusilla pohjilla. Lasku korjauksesta vielä viipyi. Ymmärsivät sentään lopuksi hyvitellä vakioasiakasta, ajattelin. Sitten se lasku tuli, ja minusta tuli entinen asiakas.
Olin siihen asti kehua retostanut loistavaa tuotetta kaikille tuttavilleni ja kannustanut kokeilemaan.
Tuosta viimeisestä laskusta alkaen taas olen kertonut tätä tarinaa esimerkkinä siitä, miten asiakasta ei todellakaan kannata kohdella, jos aikoo tehdä kannattavaa palvelubisnestä. Kannattaa antaa edes vähän periksi. Se ei yleensä paljoa maksa. Hyvä kello kauas kuuluu, paha kello kauemmaksi. Tämä sananlasku keksittiin jo kauan ennen someaikaa.
Nimensä Left Shoe Companyksi muuttanut yritys meni konkurssiin vuonna 2016. Tuskin minun takiani, rauha lupaavan yrityksen muistolle.
Antti Marttinen
Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 19.6.2022
peaceofcakemedia.com 