MATEMATIIKKA on jännittävää. Samaan tulokseen voi päästä monella eri tapaa. Otetaan esimerkkinä vaikka kaikille tuttu hoitajamitoitus 0,7. Siihen on voitu pyrkiä lisäämällä hoitajia, mutta yhtä hyvin vähentämällä hoivapaikkoja.
No miten kävi? Uutisista saimme lukea, miten hoivakoteja suljettiin, paikkamääriä pienennettiin ja jonot pitenivät. Vanhuksen piti olla yhä huonokuntoisempi päästäkseen sisään. Samat ongelmat niin julkisella kuin yksityisellä puolellakin.
Tämän kerrottiin tapahtuneen juuri hoitajamitoituksen takia, ei siitä huolimatta. Eli kun hoitajia ei vain löytynyt desimaalien täytteeksi, vähennettiin paikkoja. Tai sitten mentiin kaikkein kalleimpaan ratkaisuun ja täytettiin aukkoja vuokrahoitajilla.
TYÖELÄMÄSTÄ tunnetaan sanonta ”sitä teet, mitä mittaat.” Kun lailla oli säädetty pakottavaksi yksi mittari, siihen oli pantava rahat ja paukut. Kaikki muu työn ja hoivan kehittäminen jäi sen rinnalla toissijaiseksi.
Mitoituksen sisältäneellä vanhuspalvelulailla oli ja on hyvä tarkoitus. Eihän sitä muuten olisi säädetty. Mutta sitten suljettiin silmät siltä, miten se voidaan käytännössä toteuttaa. Alkuperäisen aikataulun – voimaantulo juuri ennen viime eduskuntavaaleja – määräsi politiikka, ei vanhusten tarpeet tai voimavarojen rehellinen arviointi.
Kun hoitajamitoitus päätettiin kahdessa vuodessa nostaa 0,5:stä 0,7:ään, peruskoulun matikallakin piti ymmärtää, että hoitajien vähimmäismäärän on silloin yhtäkkiä noustava 40 prosenttia. Kysymykseksi tuli, mistä saadaan lisää hoitajia? Tai mitä tehdään, jos ei saada?
Heitä piti saada valtavasti ihan joka puolelle maata, missä on vanhuksia ja hoivakoteja. Tämä tilanteessa, jossa jo valmiiksi kaikissa hoivatehtävissä oli pula työntekijöistä.
Lisätään koulutusta? Hyvä, mutta ei auttaisi vuosikausiin. Lisätään maahanmuuttoa? Sama juttu. Lisää palkkaa. Onko auttanut?
VIISAUTTA on se, että jopa rakkaimmasta hankkeesta uskalletaan vähän pakittaa, jos voimat eivät riitä. Tämän viisauden esiin kaivaminen oli ymmärrettävästi vaikeaa. Olihan hoitajamitoitus aikanaan tärkeä vaalilupaus, jolla taidettiin ratkaista vuoden 2019 pääministerin nimi.
Tällä viikolla sitten hallituksen kehysriihessä vihdoin päätettiin, että henkilöstömitoituksen pysyväksi määräksi tulee 0,6. Sekin on 20 prosenttia enemmän kuin 0,5, mistä alun perin lähdettiin.
SANOTAAN, että paras on usein hyvän pahin vihollinen. Härkäpäinen nauliutuminen epärealistiseen unelmaan voi pahimmillaan estää pääsyn kohtuulliseen ja tasapainoiseen ratkaisuun. Näin uhkasi käydä vanhusten hoivalle. Toivottavasti tämän viikon päätöksen myötä päästään kehittämään vanhuspalveluja kokonaisuutena, johon kuuluu paljon muutakin kuin ympärivuorokautinen hoiva ja yksi tärkeä desimaali.
Antti Marttinen
Julkaistu Aamulehdessä sunnuntaina 20.4.2024
peaceofcakemedia.com 