Omalääkäri – totta vai tarua?

HALUAISITKO sinä siirtyä Suomessa omalääkärimalliin? No niin minäkin. Samoin sotesta ja terveydestä puhuvat poliitikot.

Olisihan se tosiaan mahtavaa päästä samalle lääkärille edes kahdesti, kestävästä hoitosuhteesta puhumattakaan. Jos nykyisin onnistut taistelemaan tiesi läpi terkkarin ympärille rakennetusta miinakentästä, sinulle arvotaan yleensä uusi lääkäri, jonka kanssa aloitat taas nollapisteestä. Tehotonta ja turhauttavaa sekä potilaan että lääkärin kannalta.

Valitettavasti politiikassa omalääkärimallista on tullut stiiknafuulia, taikasana, jonka taakse piiloudutaan, kun ollaan neuvottomina kaiken sotesotkun keskellä. Taikasanan lausumalla kansanedustajakin kohoaa arjen sietämättömien ongelmien yläpuolelle. Ei tarvitse puhua rahasta, säästöistä tai muusta ikävästä.

Mutta omalääkäreitä ei polkaista tyhjästä. Uusi malli ei synny toiveikkaasti taikasanaa hokemalla.

ENSIMMÄINEN edellytys on, että rajat yksityisen ja julkisen välillä kaadetaan niin, että omalääkäreitä voi toimia kummalla puolella vain. Nykyiset terkkarien noin 4000 lääkäriä eivät riitä alkuunkaan, kun heistäkin Lääkäriliiton tutkimusten mukaan vain puolet on vakinaisia virkalääkäreitä.

Tämä lääkäripula ei todellakaan ratkea teoriaherrojen mallilla ”siirretään 1000 lääkäriä terveyskeskuksiin”. Miten siirretään, kottikärryilläkö? Vai peräti pakkolaeilla uhkaillen?

OLENNAISTA on myös, että malli alusta alkaen perustuisi potilaan valinnanvapauteen. Tapa, jossa potilaat vain pakotettaisiin heille määrätyn lääkärin potilaiksi, ei paljoa toisi parannusta nykytilaan. Eikä takaisi hoidon jatkuvuuttakaan, kun lääkärit vaihtavat työpaikkoja ja potilaat muuttavat. Moni haluaisi pitää kiinni tutusta hyvästä lääkäristä. Tutun lääkäri kanssa etäyhteyskin toimii paremmin.

Jos potilailla olisi omalääkärin valinnanvapaus, suurin osa varmaankin hakeutuisi ensin aika satunnaisesti jonkun lähellä toimivan omalääkärin hoiviin. Mutta sitten tulisi mahdollisuus vaihtaa tai hakeutua muualle. Vaikka ihan siksi, että henkilökemiat eivät toimi. Silläkin on iso merkitys hoidolle, jos et usko ja luota lääkäriisi.

Valinnanvapaus voisi tuoda monia joustavia mahdollisuuksia. Mikseipä jotkut omalääkärit voisi vaikka erikoistua eläkeikäisiin, toiset lapsiperheisiin? Nais- tai miespotilaisiin? Isommissa kaupungeissa myös kielivähemmistöön?

Niinpä. Julkisen ja yksityisen yhteistyöllä ja potilaan valinnanvapauteen perustuen voimme päästä oikein hyvään omalääkärimalliin. Se ei toki toteudu sormia napsauttamalla niin kuin entisen terveysministerin soteuudistus. Aloittaa voisi vaikka yli 65-vuotiaista, jotka eivät enää pääse nauttimaan laadukkaasta työterveyshuollosta.

Antti Marttinen

Julkaistu Aamulehdessä 17.11.24

Kaikkien aikojen huonoin hallitus?

Helmikuussa 2020, vähän ennen koronaa, pohdin sitä, mikä olisi Suomen kaikkien aikojen epäsuosituin hallitus. Veikkasin sitä, joka aloittaa vuoden 2023 vaalien jälkeen, hallituspohjasta riippumatta. Perustelin myös miksi:

MIKÄ on sinun mielestäsi Suomen kaikkien aikojen huonoin hallitus? Edesmennyt Antti Rinteen hallitus kenties? Moni äänestäisi ehkä Juha Sipilää? Mutta onhan niitä vähän vanhempiakin vahvoja ehdokkaita, vaikkapa Stubbin, Kataisen, Kiviniemen tai Vanhasen kokoonpanot? Kullakin omat kannattajansa.

Kovin paljoa kauemmaksi ei poliittinen muisti yllä. Vain jysähtänein setämies heittäisi peliin jonkun kekkosajan Martti Miettusen hätätilahallituksen.

Entä Sanna Marinin hallitus, olisiko siitä vihatuimmaksi? Itse en usko, olen siitä jopa jokseenkin varma. Oma ylivoimainen suosikkini on nimittäin seuraava, vuoden 2023 vaalien jälkeen aloittava hallitus. Sillä on kaikki edellytykset epäonnistua täydellisesti.

Perustelut?

Marinin viisikko kestää

ENSIN pitää perustella se, että Marinin hallitus kestää vielä kolme vuotta vaaleihin asti.

Vahvin syy on se, että jokaisella hallituspuolueella on oma vahva intressinsä pysyä kiinni vallankahvassa.

SDP tietenkin haluaa säilyä pääministeripuolueena. Vasemmistolle tämä koalitio lienee rakkain mahdollinen, vaikka perinteiseen tapaan puolue hypännee taas kyydistä joskus vaaleja edeltävänä syksynä. Se ei vielä hallitusta kaada.

Vihreät taas ovat juuri nyt niin kaukana vasemmalla, etteivät he osaa kuvitellakaan muita kumppaneita kuin nykyiset. Varmuuden vuoksi puolue lakkautti lehtensäkin, jotta soraäänet eivät pääse häiritsemään. Keskusta roikkuu mukana peläten sinistä tulevaisuutta, ja keksii sille vain aina uuden perustelun. Ja RKP? Puolue oppi, että oppositiossa sillä ei ole minkäänlaista merkitystä.

Hallitusta pitää koossa myös äärimmäinen viholliskuva; entä jos kokoomus ja ne persut…?

Varsinkin pitkä etäisyys kokoomukseen on tärkeä. Se pitää huolen, että puolue ei nouse hallituspeliin mukaan kovimmassakaan kriisissä.

Etäisyyttä ylläpitää se, että kokoomus on joutunut ja joutuu jatkossakin rakentamaan oman sisäpoliittisen ”nato-optionsa”. Ulkopoliittista nato-optiotahan on perusteltu sillä, että riippumatta haluista tai haluttomuudesta Natoon ei voida liittyä, koska Venäjä silloin syö meidät. Toisaalta nato-ovi täytyy pitää raollaan, jotta vastaavasti Venäjälle voidaan viestiä, että liitymme heti Natoon, jos Venäjä uhkaa syödä meidät.

Sisäpolitiikassa tämä tarkoittaa, että taktisista syistä – toki siellä kokoomuksessa joidenkin rydmanien ja kalevoiden mielestä muutenkin – kokoomuksen täytyy pitää ovi lonksumassa persujen suuntaan. Muuten se olisi tulevissa ratkaisuissa jopa suurimpana puolueena toisten armoilla ilman vaihtoehtoja.

Tämä taas väistämättä kasvattaa etäisyyttä nykyisiin hallituspuolueisiin ja helpottaa edellä mainitun viholliskuvan kirkastamista. Viholliskuvaan riittää hyvin jo se, että kokoomus ei ehdottomasti poissulje yhteistyön mahdollisuutta, vaikka toteaisi pitkän litanian asioita, joissa puolueiden näkemykset eriävät jyrkästi. Alkaen vaikka suhtautumisesta oikeusvaltioon.

Eli ennustukseni on, että Marinin hallitus kestää kolhujenkin kera seuraaviin vaaleihin asti.

Mission impossible – mahdoton tehtävä

MUTTA miksi se seuraava hallitus on niin epäsuosittu, jopa riippumatta sen pääministeristä tai hallituspohjasta? Tämä johtuu vuosi sitten kirjoitetusta hallitusohjelmasta, josta – kuten hyvin muistetaan -ei muutettu pilkkuakaan Marinin hallitusta muodostettaessa.

Ohjelmassa hallitus sitoutui siihen, että se ei tee mitään sellaisia ikäviä talouspäätöksiä, joita Sipilän hallitus harrasti. Sen sijaan se korottaa tulonsiirtoja ja laatii suuria suunnitelmia, jotka toimeenpannaan seuraavalla hallituskaudella. Julkisten palvelujen rapautumisesta se on syvästi järkyttynyt ja huolestunut, mutta ei osoita rahaa niiden korjaamiseen.

Näin seuraavan hallituksen lähtökohdat ovat jo nyt nähtävissä.

1. Julkinen talous on huonommassa tilassa kuin Rinteen/Marinin hallitusten aloittaessa. Toivottavasti ei sentään huonommassa kuin Sipilän aloittaessa.

2. Kunnat ovat vuoteen 2023 mennessä korottaneet verojaan niin paljon, että veronkorotusten liikkumavara julkisten menojen rahoittamisessa on käytännössä olematon.

3. Julkiset palvelut ovat rempallaan, mutta Marinin hallitus on (ehkä) tehnyt monia päätöksiä siitä, miten seuraavan hallituksen pitää korjata ne erittäin suurilla taloudellisilla panostuksilla.

4. Ilmastonmuutosten torjumisesta on laadittu tiekartta ja suunnitelma vuoteen 2035, ja seuraavan hallituksen on vain tehtävä ne ikävät päätökset, joilla homma hoidetaan käytännössä.

ELI seuraavan hallituksen pitäisi korjata rempallaan oleva talo, mihin se ei pysty, koska rahaa ei ole, menot ja velat kasvavat ja verot ovat jokseenkin tapissa. Mitä tahansa se tekee, kaikki kirpaisee ikävästi kansalaisia.

Se joutuu lopulta sekä korottamaan veroja yhä kireämmiksi että karsimaan etuuksia, eikä se silti pysty toteuttamaan kunnolla niitä kunnianhimoisia suunnitelmia hoitajamitoituksista, koulutuksen kunnianpalautuksesta, terkkareiden kunnostuksesta, ilmastonmuutoksen torjumisesta ja kaikesta muusta hyvästä, jotka edeltäjä oli viisaudessaan laatinut ja perinnöksi jättänyt.

Jos olisin Sanna Marin, toivoisin kädet kyynärpäitä myöten ristissä, etten olisi enää sen – kaikkien aikojen huonoimman – hallituksen pääministeri.

Antti Marttinen

Julkaistu Verkkouutisissa 3.2.2020