Kaikkien aikojen huonoin hallitus?

Helmikuussa 2020, vähän ennen koronaa, pohdin sitä, mikä olisi Suomen kaikkien aikojen epäsuosituin hallitus. Veikkasin sitä, joka aloittaa vuoden 2023 vaalien jälkeen, hallituspohjasta riippumatta. Perustelin myös miksi:

MIKÄ on sinun mielestäsi Suomen kaikkien aikojen huonoin hallitus? Edesmennyt Antti Rinteen hallitus kenties? Moni äänestäisi ehkä Juha Sipilää? Mutta onhan niitä vähän vanhempiakin vahvoja ehdokkaita, vaikkapa Stubbin, Kataisen, Kiviniemen tai Vanhasen kokoonpanot? Kullakin omat kannattajansa.

Kovin paljoa kauemmaksi ei poliittinen muisti yllä. Vain jysähtänein setämies heittäisi peliin jonkun kekkosajan Martti Miettusen hätätilahallituksen.

Entä Sanna Marinin hallitus, olisiko siitä vihatuimmaksi? Itse en usko, olen siitä jopa jokseenkin varma. Oma ylivoimainen suosikkini on nimittäin seuraava, vuoden 2023 vaalien jälkeen aloittava hallitus. Sillä on kaikki edellytykset epäonnistua täydellisesti.

Perustelut?

Marinin viisikko kestää

ENSIN pitää perustella se, että Marinin hallitus kestää vielä kolme vuotta vaaleihin asti.

Vahvin syy on se, että jokaisella hallituspuolueella on oma vahva intressinsä pysyä kiinni vallankahvassa.

SDP tietenkin haluaa säilyä pääministeripuolueena. Vasemmistolle tämä koalitio lienee rakkain mahdollinen, vaikka perinteiseen tapaan puolue hypännee taas kyydistä joskus vaaleja edeltävänä syksynä. Se ei vielä hallitusta kaada.

Vihreät taas ovat juuri nyt niin kaukana vasemmalla, etteivät he osaa kuvitellakaan muita kumppaneita kuin nykyiset. Varmuuden vuoksi puolue lakkautti lehtensäkin, jotta soraäänet eivät pääse häiritsemään. Keskusta roikkuu mukana peläten sinistä tulevaisuutta, ja keksii sille vain aina uuden perustelun. Ja RKP? Puolue oppi, että oppositiossa sillä ei ole minkäänlaista merkitystä.

Hallitusta pitää koossa myös äärimmäinen viholliskuva; entä jos kokoomus ja ne persut…?

Varsinkin pitkä etäisyys kokoomukseen on tärkeä. Se pitää huolen, että puolue ei nouse hallituspeliin mukaan kovimmassakaan kriisissä.

Etäisyyttä ylläpitää se, että kokoomus on joutunut ja joutuu jatkossakin rakentamaan oman sisäpoliittisen ”nato-optionsa”. Ulkopoliittista nato-optiotahan on perusteltu sillä, että riippumatta haluista tai haluttomuudesta Natoon ei voida liittyä, koska Venäjä silloin syö meidät. Toisaalta nato-ovi täytyy pitää raollaan, jotta vastaavasti Venäjälle voidaan viestiä, että liitymme heti Natoon, jos Venäjä uhkaa syödä meidät.

Sisäpolitiikassa tämä tarkoittaa, että taktisista syistä – toki siellä kokoomuksessa joidenkin rydmanien ja kalevoiden mielestä muutenkin – kokoomuksen täytyy pitää ovi lonksumassa persujen suuntaan. Muuten se olisi tulevissa ratkaisuissa jopa suurimpana puolueena toisten armoilla ilman vaihtoehtoja.

Tämä taas väistämättä kasvattaa etäisyyttä nykyisiin hallituspuolueisiin ja helpottaa edellä mainitun viholliskuvan kirkastamista. Viholliskuvaan riittää hyvin jo se, että kokoomus ei ehdottomasti poissulje yhteistyön mahdollisuutta, vaikka toteaisi pitkän litanian asioita, joissa puolueiden näkemykset eriävät jyrkästi. Alkaen vaikka suhtautumisesta oikeusvaltioon.

Eli ennustukseni on, että Marinin hallitus kestää kolhujenkin kera seuraaviin vaaleihin asti.

Mission impossible – mahdoton tehtävä

MUTTA miksi se seuraava hallitus on niin epäsuosittu, jopa riippumatta sen pääministeristä tai hallituspohjasta? Tämä johtuu vuosi sitten kirjoitetusta hallitusohjelmasta, josta – kuten hyvin muistetaan -ei muutettu pilkkuakaan Marinin hallitusta muodostettaessa.

Ohjelmassa hallitus sitoutui siihen, että se ei tee mitään sellaisia ikäviä talouspäätöksiä, joita Sipilän hallitus harrasti. Sen sijaan se korottaa tulonsiirtoja ja laatii suuria suunnitelmia, jotka toimeenpannaan seuraavalla hallituskaudella. Julkisten palvelujen rapautumisesta se on syvästi järkyttynyt ja huolestunut, mutta ei osoita rahaa niiden korjaamiseen.

Näin seuraavan hallituksen lähtökohdat ovat jo nyt nähtävissä.

1. Julkinen talous on huonommassa tilassa kuin Rinteen/Marinin hallitusten aloittaessa. Toivottavasti ei sentään huonommassa kuin Sipilän aloittaessa.

2. Kunnat ovat vuoteen 2023 mennessä korottaneet verojaan niin paljon, että veronkorotusten liikkumavara julkisten menojen rahoittamisessa on käytännössä olematon.

3. Julkiset palvelut ovat rempallaan, mutta Marinin hallitus on (ehkä) tehnyt monia päätöksiä siitä, miten seuraavan hallituksen pitää korjata ne erittäin suurilla taloudellisilla panostuksilla.

4. Ilmastonmuutosten torjumisesta on laadittu tiekartta ja suunnitelma vuoteen 2035, ja seuraavan hallituksen on vain tehtävä ne ikävät päätökset, joilla homma hoidetaan käytännössä.

ELI seuraavan hallituksen pitäisi korjata rempallaan oleva talo, mihin se ei pysty, koska rahaa ei ole, menot ja velat kasvavat ja verot ovat jokseenkin tapissa. Mitä tahansa se tekee, kaikki kirpaisee ikävästi kansalaisia.

Se joutuu lopulta sekä korottamaan veroja yhä kireämmiksi että karsimaan etuuksia, eikä se silti pysty toteuttamaan kunnolla niitä kunnianhimoisia suunnitelmia hoitajamitoituksista, koulutuksen kunnianpalautuksesta, terkkareiden kunnostuksesta, ilmastonmuutoksen torjumisesta ja kaikesta muusta hyvästä, jotka edeltäjä oli viisaudessaan laatinut ja perinnöksi jättänyt.

Jos olisin Sanna Marin, toivoisin kädet kyynärpäitä myöten ristissä, etten olisi enää sen – kaikkien aikojen huonoimman – hallituksen pääministeri.

Antti Marttinen

Julkaistu Verkkouutisissa 3.2.2020

Eläköön lehmänlihavero! Tai sittenkin koiravero?

(Julkaistu Verkkouutisissa 6.4.2019)

Olen aina tykännyt syödä lihaa. Olen herkutellut fileellä, kyljyksellä, paistilla, kareella, poskella, potkalla ties millä. Olen nauttinut karitsasta, porosta, possusta, naudasta, hirvestä, hanhesta, kalkkunasta, broilerista, sammakosta ja monesta muusta. Aivan erityistä herkkuani ovat aina olleet ne väheksytyimmät ruhonosat; munuaiset, maksat, kielet ja kateenkorvat.

Silti esiin noussut ajatus lehmänlihaverosta on mielestäni periaatteessa oikein mainio. Harmi, että se ei käytännössä taida olla toteuttamiskelpoinen.

Ilmastoverona se olisi sosiaalisesti helpompi ja toimivampi kuin monet muut esillä olleet. Tiedämme kaikki, miten monimutkaisia pulmia ja syy-seuraussuhteita esimerkiksi autoilun tai energian veromuutoksiin liittyy.

Jos sen sijaan lehmänlihalle mätkäistäisiin oikein reipas vero, köyhinkään ei siitä kärsisi, koska korvaavia tuotteita olisi yllin kyllin. Kukaan ei näkisi nälkää eikä sortuisi kurjuuteen lehmänlihaveron takia. Rikkaimmat toki edelleen voisivat herkutella verotetuilla häränfileillään, ja siitä muodostuisi pienituloisille oikein tuplajättipotti. Lehmänlihaverolla – jota kalleuden vuoksi maksaisivat vain hyvätuloiset – voitaisiin kustantaa monenlaista hyvää; vanhusten hoivaa, perustuloa, koulutuksen panostuksia, metsien istutuksia ja vaikka mitä.

Suomalaiset syövät keskimäärin 20 kiloa lehmänlihaa vuodessa. Eli kun meitä on 5,5 miljoonaa, lihaa nautitaan Suomessa vuosittain 110 miljoonaa kiloa. Eli kympin lehmänlihavero per kilo tuottaisi peräti 1,1 miljardia euroa! Huikeaa! Juuri siksi Antti Rinteen pitäisi ehdottomasti eriarvoisuuden vähentämisen nimissä kannattaa lehmänlihaveroa. Sillähän kuitattaisiin kertaheitolla eläkeläisten vappusatanen ja paljon muuta.

Tosin huomasitte ehkä laskuvirheen? Tähänkin veroon liittyisi tietysti dynaamisia vaikutuksia. Lehmänlihan kulutus vähenisi veron takia. Mutta koska yleensä muutenkaan dynaamisia vaikutuksia ei haluta huomioida verolaskelmissa, jätetään ne tässäkin huomiotta ja uskotaan tiukasti staattisen laskelman tuottamaan 1.1 miljardiin. Yllätytään sitten yhdessä, kun tuotto jääkin paljon pienemmäksi ja rahat on jo käytetty.

Valitettavasti käytännössä veron toteuttaminen olisi erittäin hankalaa, vaikka hallituksessa siitä löytyisi yksimielisyys. Meillä on Suomessa jo kokemusta siitä, kun olemme yrittäneet terveyssyistä saada kehitetyksi jonkinlaisen mallin sokeriverolle. Ei ole onnistunut. Veikkaan, että samat vaikeudet olisivat edessä myös lihaverolla. Harmillista.

Ja tietenkin, jos lehmänlihavero joskus kuitenkin toteutuisi, lihantuottajille täytyisi turvata pehmeä siirtymäkausi tuotantosuunnan muuttamiseksi, kun kysyntä laskisi. Muutosta toki tapahtuu ilman veroakin. Meilläkin kotona pasta bolognese tehdään nykyään broilerista ja häränfilee on palannut harvoin nautittavaksi juhlaruuaksi. Eilen ravintolassakin (mainio Del Mar Herttoniemenrannassa, suosittelen!) valitsin lehmän sijasta herkulliset lampaankyljykset.

Entäs kestävän kehityksen alvi?

Entä sitten kestävän kehityksen arvonlisävero? Siis että joka tuotteella olisi oma arvonlisäveronsa sen mukaan, kuinka hyvä tai huono se olisi ilmastonmuutoksen tai kestävän kehityksen kannalta?

Ajatus kuulostaa niin kauniilta, että sellaisia voidaan keksiä vain vaalien lähestyessä. Ja se on käytännössä niin järjetön, että sellaisia voidaan keksiä vain vaalien lähestyessä.

Miettikää vähän. Siis jokaikiselle tuotteelle tulisi oma arvonlisäveroprosenttinsa. Eikä vain joka tuotteelle vaan tietysti niiden ainesosillekin. Kalasopassakin lohenpalalla, perunalla, porkkanalla, sipulilla, pippurilla, tillillä, kermalla ja liemiaineksilla olisi kullakin oma alviprosenttinsa ja soppalautasellisen alvi sitten muodostuisi ravintolassa kai niitä painon suhteessa jakamalla ja kertomalla? Tätä yhtälöä sopii ratkoa vaikka siellä soppatykkien äärellä.

Tähän asti hankalana on pidetty sitä, että Suomessa on käytössä kolme alvikantaa; perusalvi ja kaksi alennettua. Ajatelkaapa, kun niitä on satatuhatta erilaista. Tai miljoona? Kestävän kehityksen alvista puhuminen onkin poliittista viherpesua pahimmillaan.

Sittenkin koiravero?

Hiljattain jossain australialaisessa tutkimuksessa taidettiin arvioida, että keskikokoinen lihaa popsiva koira vastaa ekologiselta jalanjäljeltään suunnilleen katumaasturia. Muistikuva ei ole tarkka, ehkä se oli sittenkin pieni perheauto? Tai reilusti vähemmän, mutta autoon sitä kuitenkin verrattiin.

Niin tai näin, olisiko koiraveron palauttaminen yksi ilmastotoimista, jotka olisi ihan käytännössä mahdollista toteuttaa? Yksinkertaisuuden vuoksi se voisi olla kuonokohtainen tasavero, vaikka pikku sylikoiran kulutus toki on kovin vähäinen verrattuna johonkin vasikan korkuiseen jättiläiseen. Koiran pienuuden perusteella voisi veroilmoituksessa ehkä hakea pientä palautusta samalla tavoin kuin vähän ajetusta työsuhdeautosta?

Miten valvonta toimisi? Luotan tässä sosiaaliseen kontrolliin. Poliitikot ja julkkikset voisivat esiintyä ”minä maksoin koiraveroni” -pinssi rinnuksessaan. Yle voisi järjestää kampanjan, jossa tunnetut koiraihmiset esiintyisivät rakkaansa kanssa ja puhuisivat siitä, että ”on ilo maksaa koiraveronsa, koska sillä pelastetaan ilmasto, hoidetaan vanhukset, koulutetaan nuoret ja vielä vähän korotetaan eläkkeitäkin.”

Myös sosiaalisessa mediassa olisi mahdollisuus kehystää lemmikkikuvansa ”minä maksoin koiraveroni 2019” – kehyksellä. Ja jos ei kehystäisi, kyllä joku valvova kanssaihminen varmasti kokisi velvollisuudekseen ilmoittaa tällainen veronkiertäjä viranomaisille?

Tämän veron ongelma on siinä, että Suomessa on vain 700 000 koiraa. Kympin vero tuottaisi vain 7 miljoonaa ja satasenkin vero vasta 70 miljoonaa. Eli pikkusummia lehmänlihaveroon verrattuna. Toinen ikävä puoli on se, että koiraveron ehdottaminen tarkoittaisi käytännössä poliittista itsemurhaa. Siksi en suosittele koiraveron esiin nostamista ainakaan niille, jotka ovat ehdokkaina kevään vaaleissa.

(Tämän kirjoittaja ei omista koiraa, joten hän selviäisi tästä uudesta verosta kuin koira veräjästä. Siltä osin ehdotus noudattaa kansallista veroperinnettä: paras vero on se, jonka joku muu maksaa.)

ANTTI MARTTINEN