Kaikkien aikojen huonoin hallitus?

Helmikuussa 2020, vähän ennen koronaa, pohdin sitä, mikä olisi Suomen kaikkien aikojen epäsuosituin hallitus. Veikkasin sitä, joka aloittaa vuoden 2023 vaalien jälkeen, hallituspohjasta riippumatta. Perustelin myös miksi:

MIKÄ on sinun mielestäsi Suomen kaikkien aikojen huonoin hallitus? Edesmennyt Antti Rinteen hallitus kenties? Moni äänestäisi ehkä Juha Sipilää? Mutta onhan niitä vähän vanhempiakin vahvoja ehdokkaita, vaikkapa Stubbin, Kataisen, Kiviniemen tai Vanhasen kokoonpanot? Kullakin omat kannattajansa.

Kovin paljoa kauemmaksi ei poliittinen muisti yllä. Vain jysähtänein setämies heittäisi peliin jonkun kekkosajan Martti Miettusen hätätilahallituksen.

Entä Sanna Marinin hallitus, olisiko siitä vihatuimmaksi? Itse en usko, olen siitä jopa jokseenkin varma. Oma ylivoimainen suosikkini on nimittäin seuraava, vuoden 2023 vaalien jälkeen aloittava hallitus. Sillä on kaikki edellytykset epäonnistua täydellisesti.

Perustelut?

Marinin viisikko kestää

ENSIN pitää perustella se, että Marinin hallitus kestää vielä kolme vuotta vaaleihin asti.

Vahvin syy on se, että jokaisella hallituspuolueella on oma vahva intressinsä pysyä kiinni vallankahvassa.

SDP tietenkin haluaa säilyä pääministeripuolueena. Vasemmistolle tämä koalitio lienee rakkain mahdollinen, vaikka perinteiseen tapaan puolue hypännee taas kyydistä joskus vaaleja edeltävänä syksynä. Se ei vielä hallitusta kaada.

Vihreät taas ovat juuri nyt niin kaukana vasemmalla, etteivät he osaa kuvitellakaan muita kumppaneita kuin nykyiset. Varmuuden vuoksi puolue lakkautti lehtensäkin, jotta soraäänet eivät pääse häiritsemään. Keskusta roikkuu mukana peläten sinistä tulevaisuutta, ja keksii sille vain aina uuden perustelun. Ja RKP? Puolue oppi, että oppositiossa sillä ei ole minkäänlaista merkitystä.

Hallitusta pitää koossa myös äärimmäinen viholliskuva; entä jos kokoomus ja ne persut…?

Varsinkin pitkä etäisyys kokoomukseen on tärkeä. Se pitää huolen, että puolue ei nouse hallituspeliin mukaan kovimmassakaan kriisissä.

Etäisyyttä ylläpitää se, että kokoomus on joutunut ja joutuu jatkossakin rakentamaan oman sisäpoliittisen ”nato-optionsa”. Ulkopoliittista nato-optiotahan on perusteltu sillä, että riippumatta haluista tai haluttomuudesta Natoon ei voida liittyä, koska Venäjä silloin syö meidät. Toisaalta nato-ovi täytyy pitää raollaan, jotta vastaavasti Venäjälle voidaan viestiä, että liitymme heti Natoon, jos Venäjä uhkaa syödä meidät.

Sisäpolitiikassa tämä tarkoittaa, että taktisista syistä – toki siellä kokoomuksessa joidenkin rydmanien ja kalevoiden mielestä muutenkin – kokoomuksen täytyy pitää ovi lonksumassa persujen suuntaan. Muuten se olisi tulevissa ratkaisuissa jopa suurimpana puolueena toisten armoilla ilman vaihtoehtoja.

Tämä taas väistämättä kasvattaa etäisyyttä nykyisiin hallituspuolueisiin ja helpottaa edellä mainitun viholliskuvan kirkastamista. Viholliskuvaan riittää hyvin jo se, että kokoomus ei ehdottomasti poissulje yhteistyön mahdollisuutta, vaikka toteaisi pitkän litanian asioita, joissa puolueiden näkemykset eriävät jyrkästi. Alkaen vaikka suhtautumisesta oikeusvaltioon.

Eli ennustukseni on, että Marinin hallitus kestää kolhujenkin kera seuraaviin vaaleihin asti.

Mission impossible – mahdoton tehtävä

MUTTA miksi se seuraava hallitus on niin epäsuosittu, jopa riippumatta sen pääministeristä tai hallituspohjasta? Tämä johtuu vuosi sitten kirjoitetusta hallitusohjelmasta, josta – kuten hyvin muistetaan -ei muutettu pilkkuakaan Marinin hallitusta muodostettaessa.

Ohjelmassa hallitus sitoutui siihen, että se ei tee mitään sellaisia ikäviä talouspäätöksiä, joita Sipilän hallitus harrasti. Sen sijaan se korottaa tulonsiirtoja ja laatii suuria suunnitelmia, jotka toimeenpannaan seuraavalla hallituskaudella. Julkisten palvelujen rapautumisesta se on syvästi järkyttynyt ja huolestunut, mutta ei osoita rahaa niiden korjaamiseen.

Näin seuraavan hallituksen lähtökohdat ovat jo nyt nähtävissä.

1. Julkinen talous on huonommassa tilassa kuin Rinteen/Marinin hallitusten aloittaessa. Toivottavasti ei sentään huonommassa kuin Sipilän aloittaessa.

2. Kunnat ovat vuoteen 2023 mennessä korottaneet verojaan niin paljon, että veronkorotusten liikkumavara julkisten menojen rahoittamisessa on käytännössä olematon.

3. Julkiset palvelut ovat rempallaan, mutta Marinin hallitus on (ehkä) tehnyt monia päätöksiä siitä, miten seuraavan hallituksen pitää korjata ne erittäin suurilla taloudellisilla panostuksilla.

4. Ilmastonmuutosten torjumisesta on laadittu tiekartta ja suunnitelma vuoteen 2035, ja seuraavan hallituksen on vain tehtävä ne ikävät päätökset, joilla homma hoidetaan käytännössä.

ELI seuraavan hallituksen pitäisi korjata rempallaan oleva talo, mihin se ei pysty, koska rahaa ei ole, menot ja velat kasvavat ja verot ovat jokseenkin tapissa. Mitä tahansa se tekee, kaikki kirpaisee ikävästi kansalaisia.

Se joutuu lopulta sekä korottamaan veroja yhä kireämmiksi että karsimaan etuuksia, eikä se silti pysty toteuttamaan kunnolla niitä kunnianhimoisia suunnitelmia hoitajamitoituksista, koulutuksen kunnianpalautuksesta, terkkareiden kunnostuksesta, ilmastonmuutoksen torjumisesta ja kaikesta muusta hyvästä, jotka edeltäjä oli viisaudessaan laatinut ja perinnöksi jättänyt.

Jos olisin Sanna Marin, toivoisin kädet kyynärpäitä myöten ristissä, etten olisi enää sen – kaikkien aikojen huonoimman – hallituksen pääministeri.

Antti Marttinen

Julkaistu Verkkouutisissa 3.2.2020

Taas tehdään aivan väärää politiikkaa

Petteri Orpon hallituksen alku palautti mieleeni presidentti Mauno Koiviston toteamuksen, että kaikki politiikka on aina väärää politiikkaa – joltakin kantilta katsottuna. 

Alkuperäistä sitaattia googlatessani törmäsin sattumalta Vasemmistoliiton silloisen kansanedustajan Erkki Virtasen kirjoitukseen kesältä 2011. Jyrki Kataisen hallitus oli juuri ankaran väännön jälkeen saatu kokoon ja Virtasen puolueestakin oli ihan yllättäen tullut hallituspuolue. 

Virtasen puolustuskirjoitus istuisi loistavasti myös tähän päivään. Lainataan vähän:

”Oppositio on oppositio ja hallitus on hallitus. Hallituspuolueille harjoitettava politiikka on tietenkin oikeaa ja oppositiolle se on väärää. Näin se on ollut ja tulee aina olemaankin. Sopeutumisvaikeuksia syntyy siirtymävaiheessa oppositiosta hallitukseen tai päinvastoin.

Äänestäjät eivät välttämättä suostu ymmärtämään näitä siirtymiä ja niihin liittyviä selityksiä yhtä helposti kuin aiemmin. Äänestäjä voi vaikka kysyä ehdokkaaltaan ikävästi, että miksi sinä nyt oppositiossa vaadit sosiaaliturvan parantamista, kun et sitä hallituksessa ollessasi hoitanut?

Vastaus on helppo, mutta äänestäjien miellyttämisen kannalta vaikea: politiikkaa on tarkasteltava kokonaisuutena. Hallituksen on kannettava vastuu siitä, että politiikka ja ennen kaikkea talous pysyvät kunnossa. Se on hallitusten ikiaikainen tehtävä. Niiden on tarvittaessa tehtävä myös ikävät päätökset. On tehtävä ”väärää” politiikkaa.” 

Hyvin sanottu.

ON MONIA uuden hallituksen linjauksia, joita en kannata. Samoin oli edellisellä ja sitä edellisellä. On mielestäni tyhmiä linjauksia, joiden uskon kaatuvan, ja vielä tyhmempiä, joiden toivon kaatuvan.

Ymmärrän hyvin, että jokaisella säästöllä on omat nimikkojärjestönsä niitä vastustamassa, ja useimmat niistä saavat siihen tarkoitukseen vielä valtionapua. Sekin kuuluu demokratiaan. 

Samoin ymmärrän, että työmarkkinajärjestöjen mielestä hallitus ei saisi ehdottaa yhtään mitään, vaan vain nöyrästi anella niitä sopimaan mitä sopivatkaan, jos sopivat. Sekin kuuluu kuvioon.

Vähän vaikeampi on ymmärtää, miten voisi tehdä miljardisäästöjä koskematta mihinkään ikävään? Tai millä logiikalla talouteen saataisiin vauhtia kiristämällä yritysten ja töissä ahkeroivien verotusta, kuten myös on ehdotettu. Mutta se on toki opposition oikeus ja ikiaikainen tehtävä.  

JOS OLISIN oppositiojohtaja, toivoisin silti salaa mielessäni, että hallitus onnistuisi säästöhankkeissaan. Ihan vain siltä varalta, että protestoiva kansa äänestäisi minut vastuuseen seuraavissa vaaleissa. Olisi nimittäin paljon helpompi alkaa toteuttaa taas niitä mukavampia unelmajuttuja, kun likainen ja raskas työ olisi tehty ja talous sen ansiosta olisi vähän paremmalla tolalla.

Antti Marttinen

Julkaistu Aamulehdessä 2.7.2023

Porkkanalla töitä nuorille ja vanhoille

(Kirjoitus on julkaistu Verkkouutisissa 15.8.2019)

Suomalaiset pitäisi saada aikaisemmin opinnoista vakituisiin töihin. Ja töistä vastaavasti myöhemmin eläkkeelle.

Tätä – ihan hyvää – sanomaa on toistettu koko vuosituhat. Jossain muodossa tuo vähän etenikin Juha Sipilän hallituskaudella ja työllisyysaste sen myötä kohosi 72 prosenttiin.

Tuoreella Antti Rinteen hallituksella on vielä kunnianhimoisempi tavoite, 75 prosentin työllisyys. Valtiovarainministeri Mika Lintilä julisti juuri sen hallituksen tärkeimmäksi tavoitteeksi. Miten siihen päästään?

Työministeri Timo Harakan katse on tähän asti suuntautunut lähinnä vaikeimmin työllistyviin; osatyökykyisiin ja pitkäaikaistyöttömiin. Ihan hyvä, mutta tehtävä voi olla hyvin vaikea. Varsinkin, jos suhdanteet nyt kääntyvät huonompaan ja paine työttömyyteen alkaa kasvaa myös helpommin työllistyvien kohdalla.

Työttömyysjonon kärkisijoille nousee silloin yhä enemmän korkeasti koulutettuja nuoria ja kokeneita osaajia, joilla on tuoretta työkokemusta. Silloin isotkin ponnistelut heikommin työllistyvien kohdalla voivat valua kokonaan hukkaan ja työministerille jää luu kouraan.

Yrityksille porkkanaa?

Edellisen hallituksen työllisyystoimet painottuivat työttömiin itseensä ja heidän aktivointiinsa. Nyt näitä toimia kiireen vilkkaa puretaan. Entä yritykset? Paljon puhuttu palkkatuki kohdistuu vain vaikeimmin työllistyviin ja hyvä niin. Mutta mistä löytyisi yrityksille porkkanoita, jotta ne muutenkin palkkaisivat uusia ihmisiä ja pitäisivät heistä tiukemmin kiinni myös pahan päivän koettaessa?

Se tiedetään, että vastikkeeton tuki yrityksille otetaan mieluusti vastaan – ja vielä mieluummin livautetaan eteenpäin osakkeenomistajille. Yksipuoliset irtisanomissakot taas vievät ojasta allikkoon, kun ne toimivat jarruna jo palkkausvaiheessa.

Entäpä jos… uudesta vakituiseen suhteeseen palkatusta työntekijästä ei tarvitsisi ensimmäisenä vuotena maksaa mitään työnantajamaksuja? Siinä olisi aika makea porkkana työllistäjälle.

Ja tavattoman kallis porkkana, joku sanoo heti.

Mutta jos maksuvapautus ei olisikaan pysyvä? Alun vapaavuoden työnantajamaksut maksettaisiin pois siinä vaiheessa, kun työntekijä aikanaan poistuu yrityksen palveluksesta. Takaisinmaksulta välttyisi vain yritys, josta tämä työntekijä siirtyy vanhuuseläkkeelle. Ja jos indeksiä ei käytettäisi, inflaatio tietysti nakertaisi summaa sitä mukaa kuin työsuhde jatkuisi ja jatkuisi.

Nuorille ja vanhoille

Malli olisi julkisen talouden kannalta varsin neutraali pitkällä aikavälillä. Kasvua ja työllistämistä kannustettaisiin juuri nyt, kun suhdanne kääntyy laskuun. Samoin palkittaisiin sitä hyvää työnantajaa, joka ei pompota pätkätyöläisiä, vaan tarjoaa vakituisen työsuhteen.

Toisessa päässä malli houkuttelisi aikanaan yritystä harkitsemaan massairtisanomisia vähän pitempään. Mitä pitempi maksulaahus tästä mallista tulisi muiden irtisanomiskulujen päälle, sitä vakavammin se tukisi muiden vaihtoehtojen etsimistä. Työntekijä kannataisi pitää mieluummin eläkeikään asti kuin potkia hänet ulos paria vuotta aikaisemmin.

Malli kannustaisi yrityksiä ponnistelemaan, jotta vanhimmat työntekijät jaksaisivat vanhuuseläkkeelle asti. Saattaisi se jopa houkutella palkkaamaan jonkun eläkeikää lähentelevän ihmisen, mikä nykyisin on täyttä utopiaa.

Järjestelmään syntyisi alkuvaiheessa maksuviive, joka tasaantuisi vasta vuosien kuluessa. Jos se koetaan ongelmaksi, vapaavuosi on tietenkin mahdollista kustantaa korottamalla karvan verran kaikkien yritysten vuosittaisia maksuja, jolloin yhteenlaskettu maksuvirta säilyy vuositasolla neutraalina.

Tällöin tosin menetetään vanhemman pään kannustin pitää porukka työkunnossa. Tarkimmin ja vaikuttavimmin malli kohdistuu, jos maksukorotus jakaantuu vain irtisanoville yrityksille. Silloin se on myös tulonsiirto taantuvilta ja irtisanovilta aloilta kehittyville ja kasvaville yrityksille. Tämä edistäisi talouden tervettä rakennemuutosta.

Vastaava malli oli esillä jo 2000-luvun alussa, mutta valitettavasti siihen ei silloin tartuttu. Nyt meillä olisi jo iso joukko myönteisiä kokemuksia sen toimivuudesta eri suhdannetilanteissa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Antti Marttinen