Avainsana: järjestöt

Mistä saataisiin lisää verotuloja?

MITÄ YHTEISTÄ on sellaisilla yhtiöillä kuin Amer Sports, Caverion, Comptel, DNA, Kotipizza, Okmetic, Pöyry, Ramirent, Rovio, Sponda, Tikkurila, Uponor, Vacon..?

Kaikki ovat esimerkkejä suomalaisista pörssiyhtiöistä, jotka on viime vuosina ostettu pörssistä ulos ja siirtyneet ulkomaalaisomistukseen. Useimmat oikein hyviä ja menestyksellisiä yrityksiä.

Mistä tämä kertoo? Ainakin – yhtenä piirteenä – siitä, että Suomessa ei ole sellaisia rikkaita, jotka pystyisivät pitämään noista yrityksistä kiinni tai ostamaan itselleen.

Tämä pienenä johdantona kevään verokeskusteluun, joka liittyy tulossa olevaan kehysriiheen. Eli jos joku kuvittelee, että valtiontalouden ongelmat ratkaistaan verottamalla kovemmin niitä Suomen valtavan rikkaita, niin… tyhjän saa pyytämättäkin. Helsingin pörssistäkin suurimman osan omistavat valtio, eläkeyhtiöt ja ulkomaiset sijoittajat.

Suomen rikkaita ei pidä turhaan sääliä, vaikka heitä onkin kovin vähän. Mutta ei heidän vauraudestaan löydy taikaiskun tapaista pelastusrengasta valtiontaloudelle. Suomessa tuloerot ovat maailman pienimpiä ja ihan hyvä niin. Siinä kisassa meillä ei ole enää uutta voitettavaa.

Verojakin tarvitaan

Olen samaa mieltä itseäni parempien asiantuntijoiden kanssa siitä, että valtion velkaantumisen oikaisemisessa pitää puuttua myös verotukseen. Pelkät säästöt eivät riitä. Ja mitä tulee kasvuun ja kehitykseen, valtio pystyy toki aina tekemään kaikenlaista sen estämiseksi. Mutta kasvun edistäminen suunnitelmallisesti poliittisin päätöksin onkin paljon vaikeampaa. Vähän kuin heinällä työntäisi.

Pidän joka tapauksessa oikeana sitä järjestystä, että Orpon-Purran hallitus sitoutui heti ensimmäiseksi kautensa alussa säästöihin ja rakennemuutoksiin. Jos liikkeelle olisi lähdetty veronkiristyksillä, muut toimet olisivat helposti jääneet kokonaan tekemättä. Näin kävi käytännössä Kataisen-Urpilaisen hallitukselle. Se kiristi ensin veroja ja sen jälkeen… kiristi taas veroja. Uudistukset jäivät tekemättä ja talous luisteli loputonta alamäkeä.

Mutta nyt on siis aika miettiä, mitä tehdä verotukselle.

Ylivoimainen arvonlisävero

Jos on pakko päättää kiristyksistä, ehdoton pääkohde on silloin arvonlisävero. Kaikki muu on sen rinnalla pelkkää hienosäätöä. Arvonlisävero on kulutusverona luonteva myös siitä syystä, että toinen suuri kulutusverojen lähde eli autoilun verotus, on sähköistymisen myötä vahvasti kevenemässä. Ja jos haluamme verotuksella edistää liikenteen ilmastopäästöjen vähenemistä, uusien liikenneverojen kehittely menetettyjen verotulojen saamiseksi ei todellakaan kannata.

Arvonlisävero on mainio esimerkki hyvästä verosta monellakin tapaa. Se kohdistuu meihin kaikkiin. Lieroinkaan veronkiertäjä ei voi välttyä siltä kaupassa käydessään.

Kansantalouden kannalta arvonlisävero (tuttavallisesti alvi) on siitä hyvä, että se ei kohdistu vientiin, mutta kylläkin kaiken maailman hilavitkuttimien tuontiin. Se kohdistuu palkan ja eläkkeiden sijasta kulutukseen, mikä ilmastonmuutoksen ajassa on tervein tapa verottaa ihmisiä. Jos siis haluat vältellä veroja, kuluta vähemmän.

Mutta eikö alvi kohdistu nimenomaan köyhiin? Otetaan esimerkki. Tavis ostaa Dressmanin alesta 30 euron farkut. Rikas brassailija ostaa jostain muualta 900 eurolla Balenciagan farkut. Tavis maksaa alvia 6 euroa, brassailija 180 euroa eli 30 kertaa enemmän. Käyttöarvo on ihan sama, paitsi ne kalliimmat ovat jo valmiiksi polvista rikki.

Samanlaisia vertailuja voisi tehdä useimpien tuotteiden osalta. Ostat kallista, maksat paljon veroa. Ostat edullisempaa ja järkevämmin, maksat myös vähemmän veroa.

Jos siis verojen korotuksia tarvitaan, alvi on silloin ihan kelpo vaihtoehto. Yhden prosenttiyksikön korotus kautta linjan tuottaisi miljardiluokkaa euroja lisää joka vuosi velan keventämiseen. Kymmenen euron ostoksen hintaan se toisi enintään 8 senttiä lisää, jos kauppias vie koko korotuksen hintaan. Sen me ehkä kestäisimme? Varsinkin, jos köyhimpien kohdalla hallitus vastaavasti tinkisi alvikorotusten verran indeksijäädytyksestään.

Yhdessä kohtaa silti olisin varovainen alvin korotuksissa. Kirjojen ja lehtitilausten alennettu alvi on osa lukutaidon puolustusta ja huoltovarmuutta. Tuki alvialennusten kautta on myös markkinaehtoista; sitä tuetaan mitä luetaan.

Entä sitten yritystuet? Tiesittehän, että alennetut alv-kannat taitavat olla laskelmissa suurin yksittäinen yritystukien muoto. Eli jos vaatii yritystukien vähentämistä, alvista on hyvä aloittaa.

Pääomaverojen siilipuolustus

Pääomaverojen korottaminen varsinkin listaamattomien yritysten kohdalla on ollut suosittu ehdotus, kun veronkorotuksista puhutaan. Tässä kohtaa helposti viitataan myös asiantuntijatyöryhmien ehdotuksiin.

Työryhmät todellakin ovat ehdottaneet muutoksia, mutta nimenomaan verojen rakenteeseen. Siltä osin hallituspuolueiden olisikin jo syytä luopua ”mitään ei saa muuttaa” siilipuolustuksestaan. Listaamattomien yritysten osinkoverotuksen kevennykset suosivat nykyisellään jo hankittua nettovarallisuutta. Painopiste voisi hyvin siirtyä kannustamaan paremmin uutta ja kehittyvää yritystoimintaa.

Jos tuollaisten muutosten yhteydessä verotuotot hieman lisääntyvät, niin se tuskin on yritystoiminnalle suuri ongelma, kun verotuksen rakenne samalla paranee. Joka tapauksessa valtiontaloutta ei sillä pelasteta, että pääomatulojen verotusta kovasti kiristettäisiin.

Kotitalousvähennyksen prosentit

Mitä muuta? Tupakkaa ja alkoholia on mahdollista aina verottaa enemmän, vaikka ne taitavat olla veroista kaikkein regressiivisimpiä eli kohdistuvat pahimmin pienituloisiin. Jossain kohtaa näidenkin verojen osalta tulee raja vastaan niin, että verotuotot eivät enää korotuksilla nouse.

Työnteon verotusta en lähtisi enää nykyisestä kiristämään, vaikka muualta verotuloja haalittaisiinkin. Hallituksen suurimpiin tuloihin tekemät kevennykset kyllä olisivat saaneet jäädä tekemättä. Vaikka ne eivät olleet julkisen talouden kannalta suuruudeltaan merkittäviä, niiden symboliarvo oli erittäin suuri. Ja tuskinpa kukaan kevennysten kohteeksi päätyneistä olisi suuremmin valittanut, vaikka olisi jäänyt ilman?

Entä vähennykset? Olen erittäin vahva kotitalousvähennyksen kannattaja. Se tarjoaa rehellistä työtä, josta kertyy sosiaaliturva ja eläke. Se torjuu vahvasti harmaata taloutta. Se ohjaa käyttämään veronsa maksavia yrityksiä. Vähennyksen hyötypuolet ovat tutkitusti erittäin suuret.

Silti en pitäisi ongelmana, jos enimmillään 60 prosentin vähennysprosenttia jonkin verran alennettaisiin. Se tuskin alentaisi vähennyksen käyttöä. Samoin vähennyksen enimmäismäärän voisi ainakin jäädyttää, jos ei jopa jonkin verran alentaa sitä. Näillä kummallakaan muutoksella tuskin olisi suurempaa vaikutusta erinomaisen järjestelmän toimivuuteen, mutta rikkana verotulojen rokassa olisivat nekin.

Samalla kun mietitään kaikenlaisia verojen kiristyksiä, kannattaisi yhdessä kohtaa harkita etenemistä toiseenkin suuntaan. Hyvää ja tärkeää työtä tekevät kulttuuri-, nuoriso-, urheilu- ja sosiaalialan järjestöt ovat ahtaalla, kun suorat valtiontuet ovat kutistumassa. Osalle se voi olla kohtalokasta, osa joutuu yhä voimakkaammin turvautumaan suurlahjoittajien ja yrityssponsorien tukeen.

Pienten järjestöille suunnattujen lahjoitusten verovähennyskelpoisuus voisi olla järjestöille terveellä tavalla kolmas tukijalka kutistuvan valtionavun ja sponsorituen rinnalle. Järjestöjen itsenäisyys suhteessa valtiovaltaan kasvaisi. Niillä olisi parempi mahdollisuus itse vaikuttaa tuloihinsa eikä vain odottaa, mitä muruja päättäjien pöydältä putoaa.

Erittäin merkittävää olisi kasvava kiinnostus järjestöjä kohtaan aikana, jolloin vapaaehtoistyö on monella suuntaa kuihtumassa. Avoimuus ja läpinäkyvyys lisääntyisi, kun järjestöjen pitäisi avata toimintaansa yleisölle, jotta pääsisivät osille lahjoituksista. Lahjoittajat seuraisivat tukemiaan järjestöjä ja todennäköisesti entistä useampi myös osallistuisi niiden toimintaan. Media seuraisi ja valvoisi järjestöjä aivan uudella mielenkiinnolla ja kriittisyydellä.

Tämä toiseen suuntaan vievä verouudistus toisi ennen kaikkea yksityistä tavallisten ihmisten rahaa järjestöjen toimintaan, mutta tietysti vähennyksen kautta myös julkista tukea. Sen suuruudesta ja kohdentumisesta kuitenkin päättäisivät tavalliset lahjoittajat, eivät poliitikot ja virkahenkilöt.

Tämä(kin) uudistus kannattaisi nyt laittaa työryhmään ja mietintään. Valmista voisi hyvin tulla vielä tämän vaalikauden aikana.

Antti Marttinen

Julkaistu Verkkouutisissa 10.2.2024

https://www.verkkouutiset.fi/a/mista-saisi-lisaa-verotuloja/#7721070b

Verovähennyksellä avoimuutta järjestörahoihin

Jos järjestöjen tuloista suuri osa tulee suorana valtionapuna, sen rahanhankinta keskittyy poliitikkojen ja virkamiesten lobbaamiseen ja siinä sivussa sponsorirahan ruinaamiseen isoilta firmoilta.

Lahjoitusten verovähennys kääntäisi katseet suureen yleisöön, meihin tavallisiin kansalaisiin. Liikunta-, kulttuuri- tai sosiaalialan järjestön pitäisi osoittaa meille, miksi juuri se tekee tärkeää työtä.

Kirjoitin tästä Aamulehteen (5.11.2023):

”LIIKUNTAVÄKI on tänä syksynä pitänyt esillä ajatusta järjestöille annettujen lahjoitusten verovähennysoikeudesta. Taustalla on huoli suorien valtionapujen vähenemisestä. Sama murhe on kulttuuri- ja sosiaalialan järjestöillä.

Toive tuskin äkkiä toteutuu, kun sitä ei mainita hallitusohjelmassa. Valitettavasti, koska vähennyksellä voisi olla paljon myönteisiä vaikutuksia.

VALTIO on ollut valtakunnallisten järjestöjen keskeinen rahoittaja. Se on kovin kiusallista, kun kyse pitäisi kuitenkin olla vapaasta kansalaistoiminnasta. Tätä kierrettiin pitkään sillä, että rahat olivat tulevinaan valtionyhtiö Veikkaukselta eikä suoraan budjetista. Tämä muuttuu nyt.

Hyvä perustelu julkiselle tuelle on, että järjestöt hoitavat monia yleishyödyllisiä tehtäviä. Ne paikkaavat julkisten palvelujen aukkoja ja tekevät sen usein paljon joustavammin ja tehokkaammin kuin julkinen itse pystyisi.

Silti riippuvuutta tuesta pitäisi vähentää. Tiedän, että jotkut lakkauttaisivat tuet kokonaan, mitä itse en kannata. Järjestöt tekevät eri sektoreilla kullanarvoista työtä.

Mitä se sitten tarkoittaisi, jos lahjoituksista järjestöille voisi saada pienen vähennyksen? Verovähennys on kannustin, jolla tunnetusti voi olla iso vipuvaikutus.

Otetaan esimerkki:

Lahjoittaja saisi 30 prosentin vähennyksen verosta, yläraja vaikka 1000 euroa. Eli kun lahjoitat 100 euroa, käytännössä maksat lopulta itse 70 euroa ja valtio vähentyneinä verotuloina 30 euroa.

Todennäköisesti saataisiin kokoon kymmeniä miljoonia, joista tällä mallilla vain alle kolmannes olisi verorahaa ja kaikki loput yksityisten ihmisten lompakoista. Tämän rahan saajista päättäisivät kansalaiset, eivät poliitikot.

Prosentteja ja summia voi pyöritellä miten vain. Kohtuullinen enimmäismäärä on tärkeä, koska kyse on tavallisen kansan lahjoituksista, ei rikkaiden hyväntekeväisyydestä.

MITÄ HYÖTYÄ tästä olisi?

Järjestöjen itsenäisyys suhteessa valtiovaltaan kasvaisi. Niillä olisi parempi mahdollisuus itse vaikuttaa tuloihinsa eikä vain odottaa, mitä muruja päättäjien pöydältä putoaa.

Erittäin merkittävää olisi kasvava kiinnostus järjestöjä kohtaan. Avoimuus ja läpinäkyvyys lisääntyisi, kun niiden pitäisi avata toimintaansa yleisölle, jotta pääsisivät osille lahjoituksista. Lahjoittajat seuraisivat tukemiaan järjestöjä ja todennäköisesti entistä useampi myös osallistuisi niiden toimintaan. Media seuraisi ja valvoisi järjestöjä aivan uudella mielenkiinnolla ja kriittisyydellä.

Järjestöjen talous nojaisi silloin kolmeen tukijalkaan: suoraan julkiseen tukeen, vähennyskelpoisiin lahjoituksiin ja omaan varainhankintaan. Järjestelmä olisi nykyiseen verrattuna tasapainoinen, avoin ja läpinäkyvä ja turvaisi järjestöjen itsenäisyyden. Aika hyvä, vai mitä?”

Antti Marttinen

Julkaistu Aamulehdessä 5.11.2023

Järjestöjen veikkausrahoitus: verovähennyksistä kolmas tukijalka?

Suuri kansallinen veikkausrahakriisi riideltiin syksyllä vuodeksi maton alle, mutta itse ongelma säilyi ratkaisematta. Eli mistä ja miten hoidetaan jatkossa kulttuuri-, nuoriso-, liikunta- ja sosiaalialan järjestöjen rahoitus, joka tähän asti on lypsetty Veikkauksen voittovaroista?

Suosituimmat ehdotukset ovat olleet sen suuntaisia, että rahat kaivettaisiin jatkossa suoraan valtion budjetista ja vastaavasti Veikkaus tulouttaisi mahdolliset voittonsa järjestöjen sijasta valtiolle. Tämän varjopuolena on nähty, että järjestöt tulevat silloin entistä vahvemmin riippuvaisiksi poliittisista tuulahduksista. Lisäksi pitäisi kuroa umpeen aukko, jonka hupeneva veikkausraha jättäisi budjetista katettavaksi.

Periaatteellisella tasolla on pidetty ylipäätään ristiriitaisena sitä, että valtio olisi suoraan vapaan kansalaistoiminnan keskeinen rahoittaja. Tätä kiusallista piirrettähän on tavallaan kierretty sillä, että rahat ovat olleet tulevinaan valtionyhtiö Veikkaukselta ja aikaisemmin myös RAY:lta.

Tämä pohdinta on ihan aiheellista. Sinänsä hyvä perustelu julkiselle rahoitukselle on ollut se, että järjestöt hoitavat monia sellaisia yleishyödyllisiä tehtäviä, jotka muuten tulisivat julkisen sektorin hoidettaviksi. Järjestöt monelta kohdin paikkaavat julkisten palvelujen aukkoja ja katvealueita ja tekevät sen usein paljon joustavammin, osuvammin ja tehokkaammin kuin julkinen palvelu pystyisi.

Mutta yleishyödyllisyydestä huolimatta kyse on silti vapaasta kansalaistoiminnasta, ja sellaisena sitä on hyvä käsitellä.

Kansalaisjärjestöjen riippumattomuus

Muun muassa sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen (vas) on pitänyt tätä näkökulmaa esillä ja osuu oikeaan korostaessaan, että kansalaistoiminta ja kansalaisjärjestöt ovat kansanvallan kivijalka. Ilman aktiivista ja itsenäistä kansalaisyhteiskuntaa ei ole toimivaa demokratiaa:

”Mikäli järjestöjen rahoitus päätetään siirtää suoraan valtion budjettiin, on tärkeää varmistaa kansalaisjärjestökentän itsenäisyys. Järjestöjen rahoitus ei voi seilata ennakoimattomasti poliittisten suhdanteiden mukaan. Järjestöjen on uskallettava arvostella valtaapitäviä pelkäämättä budjettileikkauksia. Tarvitaan siis palomuureja, jotka varmistavat järjestöjen autonomian ja rahoitustason ennustettavuuden.”

Hyvin sanottu. Tosin Sarkkinenkin tuntuu mukautuneen ajatukseen, että nämä vapaat kansalaisjärjestöt toimisivat jatkossa lähes yksinomaan valtionavustusten varassa.

Lahjoituksista verovähennys?

Jos puhtaasti valtionapuun perustuvassa järjestötoiminnassa on omat riskinsä ja pulmansa, myös omaehtoisessa varainhankinnassa on ongelmansa, jos siitä tulee keskeinen osa järjestön toimintamuotoja. Se voi sitoa paljon voimavaroja, jotka olisi hyvä suunnata järjestön varsinaisen toiminnan edistämiseen.

Voisiko tätä puolta helpottaa?

Miten olisi, jos suorien valtionapujen rinnalla osa järjestöjen rahoituksesta tulisi sitä kautta, että kansalainen voisi saada järjestöille tehdyistä lahjoituksista pienen, tarkasti rajatun verovähennyksen? Kokemukseni perusteella verovähennys on kannustin, jolla voi olla hämmästyttävän iso vipuvaikutus ihmisten toimintaan.

Siis esimerkiksi näin (esitetyt luvut ovat puhtaasti esimerkinomaisia):

– vähennyskelpoisten järjestöjen kriteerit olisivat samat kuin valtionavuissakin,

– lahjoittaja voisi saada lahjoittamastaan summasta esim. 20 prosentin vähennyksen verosta, yläraja vaikka 1000 euroa. Siis esimerkiksi jos lahjoitat 100 euroa, saat 20 euron vähennyksen, 1000 eurosta 200 euron vähennyksen.

– toisin päin ilmaistuna tämä tarkoittaa siis, että kun lahjoitat 100 euroa, maksat lopulta itse 80 euroa ja valtio vähentyneinä verotuloina 20 euroa.

Jos esimerkiksi 10 000 ihmistä lahjoittaisi täydet 5000 euroa, 10 000 lahjoittaisi 1000 euroa ja vielä 100 000 lahjoittaisi 100 euroa, koossa olisi 70 miljoonaa euroa, josta vain viidennes olisi verorahaa ja kaikki loput yksityisten ihmisten lompakoista.

Tämä vain esimerkkinä. Prosentteja ja summia voi pyöritellä suuntaan ja toiseen. Suuremmaksi tai pienemmäksi. Aikaisemmin tämä olisi hankaloittanut verotusta, mutta digitalisoituminen on tarjonnut keinot ratkaista tämä jokseenkin automaattisesti.

Avoimuutta ja läpinäkyvyyttä

Mitä hyötyä tästä olisi?

Järjestöjen itsenäisyys suhteessa suoraa valtionapua jakavaan valtiovaltaan kasvaisi. Ehkä myös tarvittaessa rohkeus olla kriittisiä rahanjakajaa kohtaan. Tämä toisi myös jossain määrin lisää taloudellista väljyyttä järjestöille, vaikka valtiovalta niistäisikin osan näin tulevasta rahoituksesta tinkimällä suorasta tuesta.

Erittäin merkittävää olisi tämän tuoma kasvava kiinnostus järjestöjä kohtaan. Lahjoittajat seuraisivat suurella kiinnostuksella tukemiaan järjestöjä, ja todennäköisesti entistä useampi myös osallistuisi niiden toimintaan. Media seuraisi ja valvoisi järjestöjä aivan uudella mielenkiinnolla. Avoimuus ja läpinäkyvyys lisääntyisi, kun järjestöjen pitäisi avata toimintaansa yleisölle, jotta pääsisivät osille lahjoituksista.

On selvää, että kaikki järjestöt eivät pärjäisi yhtä hyvin kilpailussa lahjoittajien suosiosta. Tämä voitaisiin hyvin huomioida siinä, miten suoraa julkista tukea ohjataan.   

***

Tällä mallilla avustettavien järjestöjen talous nojaisi tulevaisuudessa kolmeen tukijalkaan: suoraan julkiseen tukeen, vähennyskelpoisiin lahjoituksiin ja omaan varainhankintaan. Järjestelmä olisi tasapainoinen, avoin ja läpinäkyvä ja turvaisi järjestöjen itsenäisyyden. Kannattaisi harkita!

Antti Marttinen