Avainsana: putin

Jos oikeus toteutuisi

KUULUISA rauhanneuvottelija, olikohan YK:n pääsihteeri Kofi Annan, totesi joskus muinoin viisaasti, että kun rauhaa hierotaan, neuvotteluja joudutaan väistämättä aina käymään roistojen, pahisten ja rikollisten kanssa. Ajatellaan nyt vaikka Vladimir Putinia ja hänen kätyreitään.

Aidot demokratiat eivät hoida keskinäisiä erimielisyyksiään sotimalla eivätkä tarvitse siihen rauhanvälittäjää. Silti nekin voivat joutua hyökkäyksen tai sen uhan kohteeksi. Aina siellä toisella puolen on joku diktaattori. Hitler, Stalin, Mussolini… ja nyt Putin.

RIKOS IHMISYYTTÄ vastaan on laajamittainen ja järjestelmällinen siviiliväestöön kohdistuva hyökkäys, johon liittyy Suomen lain määritelmän mukaan surmaamista, kidutusta, väestön tuhoamista ja pakkosiirtoa, raiskaamista ja vainoamista kansallisuuden tai kulttuurin perusteella.

Kuten hyvin tiedämme, Venäjän hyökkäys Ukrainaan on pitänyt sisällään kaikkea tätä ja se on ollut suunnitelmallista tuhotyötä. Ukrainalaisilta on haluttu kiistää oikeus elämään itsenäisenä kansakuntana. Tätä on toteutettu diktaattori Putinin päätöksillä ja avokätisesti palkitsemana ja ylistämänä ja kaikki soraäänet raa’asti tukahduttamalla.

Siksi sydäntä särkee ajatella, että rauhan saavuttamiseksi joudutaan neuvottelemaan tuon pikkuhitlerin ja hänen apuriensa kanssa. Jos oikeus tapahtuisi, Putin tuomittaisiin Haagin tuomioistuimessa virumaan loppuikänsä vankilassa. Venäjä menettäisi kaikki valloittamansa alueet ja Ukrainan jälleenrakennus toteutettaisiin Venäjän sotakorvauksilla ja venäläisten oligarkkien kustannuksella. Ja aivan loistavaa olisi, jos kaiken seurauksena edes pieni demokratian ja oikeusvaltion häivähdys pääsisi valaisemaan myös venäläistä kansaa.

IKÄVÄ KYLLÄ realistina on pakko todeta, että läheskään kaikki tuo tuskin toteutuu. Silti tavoitteena pitää olla, että päästäisiin mahdollisimman pitkälle oikeudenmukaisen lopputuloksen suuntaan. Sitä ennen on pakko jonkun suostua noiden roistojenkin kanssaan puhumaan ja pakottamaan jonkinlaiseen ratkaisuun, jos halutaan saada sotiminen ja siihen liittyvä tuho ja kärsimys jotenkin loppumaan. Tai edes taukoamaan.

Kovin paljon tähän ei uskalla odottaa Yhdysvaltojen ja Donald Trumpin suunnalta. Trump ehätti toki jo puhelussa suunnitella sydänystävänsä kanssa yhteisiä kiekko-otteluitakin. Kumppanusten nimeämien rauhanneuvotteluryhmien perusteella voi jo kuvitella, millaiset joukkueet olisivat vastakkain.

Putin tietenkin lähettäisi kaukaloon kokeneimmat NHL- ja KHL-lavrovit. Trumpin luottojoukkue taas koostuisi muskovaisista koulupojista, joilla on kaksi edellytystä. 1) He eivät ole koskaan ennen pelanneet kiekkoa. 2) Isät ovat lahjoittaneet vähintään miljoona taalaa lahjuskassaan. Lopputulosta voi itse kukin arvailla.

Antti Marttinen

Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 23.3.25

Presidentit ja vallan kulissit

Viime viikolla somessa sattui silmiini kuva Turun kirjamessuilta vuodelta 2018. Kuvassa tasavallan presidentti Sauli Niinistö kyykkii katsomon rappusilla keskellä tungosta kuuntelemassa paneelikeskustelua, jota veti hänen puolisonsa Jenni Haukio. Katsomo oli täynnä, eikä presidentti halunnut viedä paikkaa keneltäkään ajoissa saapuneelta.

Kommentoin itsekin kuvaa kirjoittamalla, että ”tässä ollaan suomalaisuuden ytimessä. Ei tarvita pitkiä pöytiä tai huvipursia arvovallan pönkittämiseen.” Näinhän se on. On vaikea kuvitella oikeastaan mitään muuta maata maailmassa, jossa valtakunnan päämies toimisi näin ja sitä pidettäisiin ihan luontevana, suorastaan arvokkaana käytöksenä.

Päinvastoin. Useissa/useimmissa maissa valta ja rikkaus vaativat mahtipontisia kulisseja ja valtakaluja, ovat ne sitten autoja, pursia, palatseja tai turvamiesten nappikorvaisia laumoja. Kuvitelkaapa esimerkiksi naapurimaamme Venäjän pikku diktaattori Vladimir Putin tuohon tilanteeseen.

***

Niin, Putin…

Tuo Niinistön kuva palautti mieleeni kymmenen vuoden takaisen työvierailun kouvolalaiseen kirjapaino Scanwebiin. Muutamaa vuotta myöhemmin konkurssiin hakeutuneen painon eräs erikoistuote oli Venäjälle toimitetut erittäin korkealaatuiset, paksulle kiiltävälle paperille painetut aikakauslehdet, ammattikielellä glossyt.

Markkina oli lupaava. Venäjältä ei kyllin korkeaan laatuun pystyviä painoja tainnut löytyä ja ostajia ja maksajia taas tuntui riittävän. Suomalainen laatu ja luotettavuus kävivät (vielä hetken aikaa) kaupaksi, Krimin vuosi 2014 oli vielä edessä.

Mallilehtien hyllyssä huomioni kiintyi erityisen koreaan julkaisuun nimeltään VVP. ”Mikäs tämä on?” ”Sehän on Venäjän johtajan henkilökohtainen lehti, VVP niin kuin Vladimir Vladimirovits Putin.”

Kansikuvassa paistatteli tietenkin isä aurinkoinen itse ja sisäsivuilla lukemattomia versioita samasta herrasta.

Sain tuon lehden ikään kuin matkamuistoksi mukaani ja olen monet kerrat sen jälkeen vitsaillut siitä kavereille: ”Tuo lehti on siltä varalta, että sen voi asettaa yöpöydälle näytille, kun vihreät miehet tulevat kyselemään.” Enää ei naurata ollenkaan.

***

Nyt kävin kaivamassa VVP:n esiin hyllystä, jossa olen säilyttänyt matkoilta mukaan tarttuneita lehtiä. Tutustuin siihen vähän tarkemmin. Tai pääasiassa kuvitukseen, kielitaitoni ei riitä venäjänkielisten tekstien ymmärtämiseen.

Kannessa oli numerointi (7) 2012. Se kertoi, että kyseessä oli säännöllisesti ilmestyvä lehti, ei mikään yksittäinen mainoslehdykkä. Numerointi kertoo myös, että lehti oli nimenomaan Putinin, ei presidentin. Putinin kolmas kausihan alkoi juuri toukokuussa 2012. Hänen edeltäjällään, välipresidentti Medvedevillä ei todellakaan ollut omaa lehteä.   

Kiiltäviä sivuja liimaselkäisessä tuotteessa oli 112. Kuvituksena siis Putinia edestä ja takaa. Asetelma oli tuttu kuluneen kevään lavastuksista. Arvon diktaattori kuuntelemassa alamaisten raportteja ja sitten määräämässä ja sormella opastamassa, miten kulloinkin pitää toimia.

Mutta sitten oli kaikki se, mihin ei aikaisemmin kiinnittänyt erityisempää huomiota. Kenraaleja, paraateja, tankkeja, tykkejä ja kaikkia mahdollisia sotakoneita. T-90 -tankkeja jopa koko aukeaman mainoksissakin. Kaikkea muuta kuin rauhanomaisen, omissa nahoissaan pysyvän valtion kuvitusta.

***

Kymmenen vuoden takainen VPP-lehti on mitättömän pieni kuriositeetti siinä vallan kulissien ja henkilökultin rakentamisessa, vapaan median tukahduttamisessa ja militaristisessa uhossa, joka Venäjällä on tapahtunut parin viime vuosikymmenen kuluessa. Se vain nyt juolahti mieleen, kun näitä asioita taas kerran mietiskeli.

Nyt lehteä tarkasteli uusin silmin, ja se hyvin vahva militaristisuus, mihin ei ollut aikaisemmin kiinnittänyt erityistä huomiota, rävähti esiin erityisen räikeänä. Tätähän se jälkiviisaus usein on, olisi pitänyt silloin tietää se, minkä nyt tietää.

***

Palataan Suomeen ja Niinistöön. Ero maiden ja presidenttien välillä on kuin yön ja päivän. Hyvä esimerkki tästä on se tapa, jolla Suomessa on tänä keväänä yhteistyössä rakennettu tärkeitä turvallisuusratkaisujamme.

On kaikin mahdollisin keinoin vältetty mahtikäskyjä ylhäältäpäin. On vältetty sotilaallista uhoa. On perisuomalaisin vaatimattomin ja nöyrin elein selvitetty perusteellisesti ja huolellisesti näkemyksiä eri puolilta maailmaa, punnittu hyviä ja huonoja puolia. Silti koko ajan selkä suorana, ei kyyristellen kenenkään edessä.

Hyvä näin. Ei ole tarvinnut kurkistella vallan kulissien takaa, ei ole tarvinnut kohottaa itsetuntoa valheellisella uholla. Pidetään tästä kiinni.

Antti Marttinen

Kirjoitus on julkaistu Verkkouutisissa 5.5.2022

https://www.verkkouutiset.fi/a/kuriositeetti-kymmenen-vuoden-takaa-kertoo-paljon-naapurin-pikku-diktaattorista/#9fa53f88